Elintarvikealan työkiistassa sovintoesitys

Elintarviketeollisuuden työehtosopimuskiistassa on jätetty sovintoesitys. Valtakunnansovittelija odottaa vastauksia maanantaina kello 13.

talous

Elintarviketeollisuusliiton ETL:n ja Suomen Elintarviketyöläisten liiton SEL:n edustajat neuvottelivat työkiistastaan valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla puoli kahteentoista illalla.

EL:n liittovaltuusto ja ETL:n hallitus kokoontuvat kumpikin tahollaan huomisaamuna kello 10 käsittelemään sovintoesitystä.

SEL.n tiedottaja Jenni Korkeaoja toteaa, että neuvottelut ovat olleet vaikeat. Hän odottaa liiton valtuustossa pitkää keskustelua, etenkin kun valtuusto ei ole ollut vähään aikaan koolla. Sen tarkemmin hän ei osaa toistaiseksi tunnelmia kommentoida.

ETL:n toimitusjohtaja Heikki Juutinen puolestaan ei halua kommentoida asiaa ennen maanantaita.

Suurin kiista neuvotteluissa on ollut työaikajoustoista.

Työnantajajärjestö on uhannut aloittaa työsulun maanantai-iltana, jos sopua ei saada aikaan. Työntekijät ovat olleet jo kahdesti lakossa.

Työsulku koskisi noin 18 000:aa SEL:iin kuuluvaa työntekijää. Se toteutettaisiin 235:ssä alan yrityksessä. Työsulussa työantaja lopettaa palkanmaksun.

Lähteet: YLE Uutiset