Kulttuurilehtikatsaus 26.4

Kulttuurilehdissä kysytään, ovatko taiteen uudet ilmiöt uusia, vai keksitäänkö pyörä aina uudelleen?

kulttuuri

Miksi rikoskirjailijat kuvailevat innokkaasti henkilöhahmojen vaatetusta? Tätä pohdiskelee Parnasso-lehdessä Kaisa Neimala

”Henkilöä luonnehtimaan riittää muka noin yksi vahva vaatekappale. Punahilkalla on punainen hilkka ja susiseikkailu alkaa”, hymähtelee Neimala. Hän kuitenkin kertoo, että on huomannut olevansa väärässä.

Neimala kirjoittaa, että Kari Häkämiehen teoksen Rehelliseksi tunnettu lukeminen nauratti. Milloin romaanissa avustajalla oli trendikäs tweedlippalakki, ja poliisilla tummansininen pikkutakki.

Neimala kirjoittaa, ”Hymähtelyni kuitenkin hyytyi, kun osuin sattumoisin avaamaan Raymond Chandlerin klassikon Syvä Uni. Sen ensimmäisellä sivulla, 1930-luvulla kirjoitetulla, Philip Marlowe toteaa olevansa siisti, puhdas, sileäleukainen ja selvä.”

”Hän näyttää sellaiselta kuin hyvin pukeutuneet yksityisetsivän tulee näyttää: ruudinsininen puku, tummansininen paita, solmio ja taskunenäliina, mustat mokkakengät sekä mustat villasukat, joissa on tummansiniset raidat”. Taitaa olla joku genre piirre tämä tekstiilihuuma toteaa, Kaisa Neimala.

Avatar-elokuva pohjautuu kubismiin

Filmihullussa Sakari Salko pohtii kubismin ajankohtaisuutta. Eikä ainoastaan siksi, että Ateneumin taidemuseossa oli viime vuonna esillä suosittu Picasso näyttely. Salko kirjoittaa, että Picassoa ja James Cameronin Avatar elokuvaa yhdistää kubismi.

”Avatar-elokuvaa lanseerattiin ikivanhalla teknisellä keksinnöllä, kolmiuloitteisuuden vaikutelman synnyttämisellä valkokankaan kaksiulotteiselle pinnalle. Kyse on siis samasta havaintopsykologisesta, fenomenologisesta kysymyksestä johon jo Georg Friedrich Wilhelm Hegel pureutui teoksessaan Phänömenologie des Geistes – vuonna 1807. 3D ei sinänsä ole uusi ilmiö, sitä kokeiltiin, vähemmän menestyksekkäästi, eritoten 50-luvulla. Yhtenä ongelma oli katsominen värillisten lasien läpi. ”

Olennaista Salkon mukaan on yritys tavoitella taiteen, tässä tapauksessa kubismin ilmiasua.” Kyse on niin sanotusta simultaani perspektiivistä, yrityksestä tavoittaa katseen kohde samanaikaisesti useammasta eri näkemisen näkökulmasta. Niin kuin jo Picassokin opetti teoksissaan, esim. naisen etu- ja takapuoli voidaan näyttää ja nähdä yhtä aikaa. ” Näin siis kubismin ajankohtaisuudesta Sakari Salko Filmihullussa.

Runoilijat käyttävät jo antiikin ajoista tuttua ilmaisua

Vanhojen keinojen käytöstä nykyrunoudessa, kirjoittaa Sinikka Vuola Nuori Voima –lehdessä.

”Kun luemme runoa, luemme sen fyysistä läsnä oloa paperilla ja tilankäytöllistä rytmiä taukoineen.

Lukijan ensivaikutelma perustuu usein siihen, miltä teksti näyttää kirjoitettuna / painettuna: miten runo on aseteltu paperille, miten se esitetään typografisesti: se ei ole vain kirjaimia, sanoja ja rivejä vaan ryhmitellysti kaikkea tätä paperilla (tai muulla alustalla): fysiikkaa, musiikkia, spatiaalisuutta, visuaalisuutta. Runo on aktiivista mustaa aktiivista valkoista vasten ”

Vuola pohtii runon typografiaa – eli sitä miten kirjaimet, numerot ja välimerkit sekä näitä erottavat tyhjät välitilat asettuvat. ”Runon muotoiluun liittyvät tekijät voivat dynaamisesti ja innovatiivisesti käytettyinä tarjota lukijalle uusi, vaihtoehtoisia lukutapoja .”

”Mitään sinänsä uuttahan typografisissa kokeiluissa ei ole: esimerkiksi kuvarunoja on laadittu antiikista asti, ja harva on tehnyt runolle sellaista, mitä esimerkiksi Apollinaire, E. E.Cummings tai joku dadaisti tai surrealisti eivät jo olisi tehneet. ”

Vuola kuitenkin kirjoittaa, että myös vuonna 2009 julkaistuissa runokokoelmissa käytetään ja kokeillaan eräitä kiinnostavia tapoja sekä tekstin muotoilun että tekstiä välittömästi ympäröivän tilan osalta.

Vuola kertoo vaihtuvista fonteista, kirjain koo’oista, palkeista, tekstin sommittelusta ja aukoista – kuinka pitävät kieltä jatkuvassa liikkeessä, tuovat runon puhujan läsnä olevaksi, vihjaavat runon piilotetuista elementeistä.

”Vaikka keinot eivät olisi uusia, niiden jatkuva käyttely ilmentää tyylin rajatonta virtaa: ei ole olemassa kaavaa runoa eikä sen tekniikoita varten”, toteaa Sinikka Vuola Nuoressa voimassa.

Lähteet: Kultakuume/ Marija Skara