Torilaiva paikallaan viimeistä kesää

Kokkolan tori saa pitää torilaivan vielä tämän kesän. Kokkolan kaupunginhallitus päätti, että laivan kahvilatoiminta voi jatkua nykypaikalla syyskuun loppuun saakka. Laiva on siirrettävä vuoden 2010 loppuun mennessä.

vesikulkuneuvot
Laivakahvilan sisäänkäynti
YLE / Ari Vihanta

Kokkolan torilaivalle on haettu uutta sijoituspaikkaa jo vuosia. Suunnitelmissa se on siirretty kokonaan pois keskustasta, mutta nyt sille on löytymässä paikka Suntin varresta Matkailun toimiston läheisyydestä. Asian selvittely on vielä kesken. Sijoituspaikasta odotetaan muun muassa Museoviraston lausuntoa.

Tavoitteena on nyt, että laiva siirretään uudelle paikalle ensi talven aikana.

Suntin Krunni avasi ovensa laivakahvilana juhannuksena 2000. Laiva on seissyt torilla poikkeamislupien avulla. Kaupunki esitti laivan uudeksi paikaksi marraskuussa Halkokaria, mutta tämä suunnitelma ajoi karille nopeasti.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa