Romanialaiskaupustelijat aikaisempaa röyhkeämpiä

Kevään edettyä Suomeen on tullut romanialaisia kaupustelijoita, joiden kauppatavat ovat tänä vuonna olleet aiempaa röyhkeämpiä. Kaupustelijoita on taajamissa ja teiden varsilla jo Oulun korkeudella asti. Kauppiaat ovat yleensä eri joukkoa kuin kerjäläiset.

Kotimaa

Lähellekin tulevat kerjäläiset ovat useimmiten melko harmittomia. Samaa ei voi sanoa kaupustelijoista, joita on tänä keväänä tavattu jopa pysäyttelemässä liikennettä moottoritiellä. Kun säät lämpenevät, kaupustelijoita näkyy yhä pohjoisempana. Ja yhä tungettelevampina.

- He yrittävät myydä aggressiivisesti ja väkisin, jopa autoihin sisälle tunkeutumalla. Tyyli näyttää lisääntyneen meillä päin, sanoo komisario Mika Lauri Oulun poliisista.

Samat kauppiaat kiertelevät eri puolilla Suomea myymässä esimerkiksi ruusuja, kiikareita, tupakkaa, sormuksia ja muita rihkamakoruja. Useimmiten myynti ei aiheuta häiriötä turvallisuudelle tai järjestykselle. Pelkkä myynti ole rikos, mutta esimerkiksi messingin myynti kultana on petos. Osa kaupustelijoista on syyllistynyt varkauksiinkin.

Komisario Olli Hurtta Keski-Suomen poliisilaitoksesta on havainnut, että toiminta on osin organisoitua.

- Aika usein on tullut ilmi, että tämä on järjestäytynyttä toimintaa. Kaupustelijat liikkuvat isoissa porukoissa ja yöpyvät yhdessä. Aamun valjettua heidät viedään niihin pisteisiin, missä he tätä toimintaansa harjoittavat, ja jossain vaiheessa päivää heidät haetaan takaisin, Hurtta kertoo.

Humaltuneet suomalaiset ostavat

Juuri Romaniasta palannut Suora-apu yhdistyksen avustustyöntekijä Mauri Ojala sanoo, että romanikaupustelijat ovat kiertäneet jo pitkään eri puolilla Eurooppaa.

- Viidakkorumpu kertoo heille, miten eri paikoissa selviydytään. Sen mukaan he etsivät markkina-alueita, Ojala kertoo.

Hänen mukaansa on parempi, ettei kaupustelijoilta osteta mitään. Ostajia Suomessa kuitenkin riittää.

- Olen kuullut, että suomalaisille on helppo kaupata kaikkea. Romanialaiset menevät usein terasseille kauppaaman, kun juopot kuulema ostavat tavaroita, toteaa romanialaiskerjäläisten parissa työskentelevä Diakonissalaitoksen projektityöntekijä Marjatta Vesalainen.

Mauri Ojala sanoo myös, että rahojen kanssa kannattaa olla tarkkana kauppoja tehdessä.

- Olen nähnyt tapauksia, kun lompakko on pudonnut ja rahat sekä luottokortit ovat levinneet siihen jalkojen väliin. Silloin on mahdollista, että kaikki ei mene takaisin lompakkoon, Ojala varoittelee.

Lähteet: YLE Uutiset / Leena Räihälä