Puolisotilaalliset ryhmät syyttävät toisiaan aktivistien surmasta

Suomen Meksikon-suurlähetystö luottaa siihen, että suomalaisen ja meksikolaisen kansalaisaktivistin surmaajien löytämiseksi tehdään kaikki mahdollinen. Nyt lähetystön työntekijät keskustelevat siitä, milloin Jyri Jaakkolan ruumis saadaan Suomeen. Kolme puolisotilaallista ryhmittymää syyttää toisiaan iskusta.

Kotimaa

San Juan Copalan kaupungin autonomiapyrkimyksiä tukemaan ja avustustarvikkeita viemään matkalla olleen ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneen rauhankaravaanin kaikki aktivistit on saatu turvaan. Kateissa olleet neljä on löydetty hengissä.

Suomen Meksikon-suurlähettiläs Ulla Väistö uskoo, että rauhankaravaani tiesi matkansa riskit ja yritti minimoida ne ennakkotiedotuksella.

- San Juan Copalan turvallisuus oli romahtanut ja välikohtauksia on ollut paljon. Karavaanin järjestäjät kertoivat kuitenkin etukäteen laajasti humanitäärisestä missiostaan. Jos esimerkiksi tiesulkuja on, he eivät olisi niitä lähteneet ylittämään tai ohittamaan, Väistö kertoo.

Ihmisoikeustarkkailijana mukana ollut Jyri Jaakkola ja toinen aktivisti kuolivat, kun vielä tuntemattomat hyökkääjät ampuivat 40 aktivistin saattuetta kaikista suunnista aiemmin tällä viikolla. Vaikka tutkimuksista odotetaan hyvin vaikeita, suurlähettiläs Ulla Väistö uskoo meksikolaisviranomaisten tekevän kaikkensa.

- Tekijöistä liikkuu huhuja, ja kolme puolisotilaallista ryhmittymää syyttää iskusta toisiaan. Meksikon ulkoministeriö asetti kuitenkin heti tapahtuneen jälkeen komission, joka on tukenut EU-maita, vielä perjantaina tuoreempia tietoja ministeriötasolta saava Väistö kertoo.

Kaksi Suomen suurlähetystön työntekijää on Oaxacassa selvittämässä, milloin Uusi Tuuli -nimistä turkulaista aktivistiryhmää edustaneen Jyri Jaakkolan ruumis voidaan palauttaa Suomeen. Työntekijät myös selvittävät osaltaan tutkimusten etenemistä.

Lähteet: YLE Uutiset