Etiikan opetuksen irrottaminen uskonnosta arveluttaa Paarmaa

Opetusministeriön kaavailut etiikan opettamisesta uskonnoista erillään arveluttavat arkkipiispa Jukka Paarmaa. Nuorten tulee saada koulussa oman uskonnon etiikan arvo-opetusta, hän vaati kirkolliskokouksen avauspuheessaan Turussa.

Kotimaa
Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle kesäkuun alusta. Seuraajan nimestä on jo kovaa vääntöä.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle kesäkuun alusta. Seuraajan nimestä on jo kovaa vääntöä.Mika Kanerva

Arkkipiispa Jukka Paarma nosti esiin kirkolliskokouksen avajaispuheessa arvokeskustelun, vanhustenhoidon sekä koulujen uskonnonopetuksen. Arkkipiispa Paarma avasi evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen maanantaina Turun kristillisellä opistolla.

Paarma sanoi, että kirkkoa kiinnostaa erityisesti se, millaisia arvoja lapsillemme ja nuorillemme opetetaan kouluissa.

- Olemme olleet tyytyväisiä siitä, että kouluissa oppilailla on mahdollista saada oman uskontonsa mukaista uskonnonopetusta, joka samalla perehdyttää toisten uskontojen maailmaan. Tätä Suomen mallia on pidetty muualla maailmassa esikuvallisena, Paarma toteaa.

Opetusministeriön työryhmä pohtii parhaillaan koulun opetussuunnitelmien uudistusta. Työ on kesken, mutta esiin on tullut muun muassa ajatus, että oppiaineet ryhmiteltäisiin oppiainekokonaisuuksiksi. Uskonto olisi edelleen oma oppiaineensa osana suurempaa kokonaisuutta. Uskontotuntien määrä sen sijaan uhkaa vähetä.

- Arveluttavin syy tuntien vähentämiseen näyttää olevan ajatus uskontotuntien osittaisesta korvaamisesta kaikille yhteisellä etiikalla. Kuitenkin periaatteessa ajatus etiikan opetuksesta, joka on irrotettu uskonnoista ja niiden arvoista, herättää kysymyksiä. Pelkkä etiikka sinänsä olisi relativistista, kuvailevaa ja sellaisena se ehkä ei kasvattaisi moraaliseen kannanottoon vaan helposti kyyniseksi relativistiksi. Katsomusaineiden painopiste siirtyisi uskonnottomaan tai ateistiseen suuntaan, arkkipiispa sanoo.

- Arvomaailman myllerryksessä nuoremme tarvitsevat lujaa arvopohjaa, sellaista, joka auttaa arvioimaan oikean ja väärän, sen mitä muuta ihmisen elämä on kuin kuluttamista ja millaisten arvojen varassa ihminen kestää kovenevan yhteiskunnan kilpailussa ja vaatimuksissa saadut kolhut.

Oikeaan ja hyvään elämään tarvitaan Paarman mukaan ihmisen kunnioitusta ja oikeudenmukaisuutta.

- Evankelis-luterilaisen kirkon ei tule olla huolissaan vain omasta asemastaan, jäsenmääränsä kasvattamisesta tai brändinsä kiillottamisesta, kun se levittää sanaa, opettaa lapsia ja nuoria tai auttaa vanhuksia, köyhiä tai syrjäytyneitä, arkkipiispa Paarma korosti.

Paarma muistutti, että olot, jossa monet vanhukset tänä päivänä Suomessa elävät, ovat liian usein ala-arvoiset. Yhteiskunta ei Paarman mielestä ole varannut riittävästi resursseja vanhusväen hoitoon, vaikka henkilökunta tekisi parhaansa.

- Taloudellisen niukkuuden keskellä ei yhteiskunta saa edustaa käsitystä, jonka mukaan vain tuottavassa työiässä olevat ovat ihmisiä.

Lähteet: YLE Turku