Euromaat hyväksyivät Kreikka-avun

Euroalueen hallitukset ovat hyväksyneet Kreikalle myönnettävän laina-avun. Kreikalle lainataan kolmen vuoden aikana 110 miljardia euroa, valtiovarainministerit päättivät kokouksessaan Brysselissä. Suomen osuus tästä on hieman alle 1,5 miljardia euroa.

Ulkomaat
Kreikan valtiovarainministeri George Papakonstantinou, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja talouskomissaari Olli Rehn
Olivier Hoslet / EPA

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi tiedotustilaisuudessa kokouksen päätteeksi, että lainapaketti on aktivoitu, mutta edellyttää vielä joidenkin jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntää. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja euromaiden yhteisen lainan suuruus on 110 miljardia euroa, josta 80 miljardia tulee euroalueen mailta ja 30 miljardia IMF:ltä.

Suomen valtiovarainministeriön mukaan Suomen osuus lainapaketista on 1,48 miljardia euroa kolmessa vuodessa. Hallitus antaa huomenna maanantaina eduskunnalle lisätalousarvion, joka käsittelee yksinomaan Kreikan lainoja, kertoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen kokouksen alla.

Suurimman taakan Kreikan tukemisessa kantaa Saksa, jonka osuus on 22,3 miljardia euroa. Ranska osallistuu 16,8 miljardilla ja Italia 14,7 miljardilla eurolla. Itsekin talousvaikeuksissa painiva Espanja lainaa Kreikalle 9,8 miljardia euroa.

Huippukokous perjantaina

Junckerin mukaan euroryhmä kutsuu koolle ensi perjantaina Brysseliin rahaliiton maiden huippukokouksen, jossa apupäätös sinetöidään. Ensimmäisen maksatuksen pitäisi olla Kreikan nostettavissa toukokuun 19. päivään mennessä. Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan Kreikka maksaa lainoistaan noin viiden prosentin koron.

EU:n talouspäättäjät korostivat, että avun ehtona ovat Kreikan tekemät talousuudistukset. Pöydän takana kiiteltiin Kreikan hallituksen aamulla julkistamaa noin 30 miljardin euron säästöohjelmaa. Rehnin mukaan Kreikan tilanne arvioidaan vuosineljänneksittäin uudelleen ja lainan maksatuksista päätetään arvion perusteella.

Kreikan valtiovarainministeri Giorgios Papakonstantinou vakuutti, että Kreikka maksaa velkansa. Hänen mukaansa jo tehdyt säästötoimet osoittavat, että hallitus on tosissaan.

IMF hyväksyy virallisesti oman 30 miljardin euron osuutensa lainapaketista viikon sisällä, valuuttarahaston pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn ilmoitti.

Lähteet: YLE Uutiset, Reuters, AFP