1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Pohjois-Korean Kimille kutsu Iraniin

Iran on päättänyt kutsua Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin vierailulle. Iran haluaa kehittää erityisesti taloudellista yhteistyötä Pohjois-Korean kanssa. Molemmat maat ovat kansainvälisen huomion kohteena ydinaseohjelmiensa takia. Pohjois-Korean johtaja on parhaillaan Kiinassa.

Ulkomaat
Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il Kiinan-vierailullaan toukokuussa.Reuters-TV

Kim Jong-il saapui Kiinaan maanantaina junalla. Pohjois-Korean johtaja kävi viimeksi ulkomailla neljä vuotta sitten, niin ikään Kiinassa. Kimin tämänkertaiselle vierailulle ei ole saatu virallista vahvistusta mutta hänet on nähty Dalianissa noin 300 kilometriä Pohjois-Korean ja Kiinan rajalta. Kimin uskotaan hakevan talousapua ja poliittista tukea Kiinalta. Kiina yrittää puolestaan painostaa Pohjois-Korean johtajaa talousuudistuksiin ja neuvotteluihin ydinaseista.

Pohjois-Korea on ilmoittanut, että sillä on halussaan ydinaseita ja se on väittänyt tehneensä ainakin kaksi onnistunutta ydinkoetta. Maa on myös kehittänyt ohjuksia ja sen on arveltu toimittaneen ohjusteknologiaa Iranille. Iran ei ole tarkentanut millaista talousyhteistyötä se nyt toivoo Pohjois-Korean kanssa.

YK:n turvallisuusneuvosto on määrännyt pakotteita Irania vastaan sen uraaninrikastusohjelman takia. Iran on vakuuttanut, että sen ydinohjelmalla on vain rauhanomaisia tarkoitusperiä. Iranilla on pieni tutkimusreaktori Teheranissa ja Persianlahdelle rakennettu ydinvoimala, jota ei kuitenkaan vielä ole otettu käyttöön. Venäjä on viimeistelemässä alunperin saksalaisyhtiön aloittaman ydinreaktorin rakennustyön. Iranilaistietojen mukaan Bushehrin ydinvoimalan on määrä käynnistyä elokuussa.

Lähteet: AP,Reuters

Lue seuraavaksi