Dokumentit kiehtovat jo kuudetta kertaa

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma Dokkino järjestetään tänään kuudetta kertaa Jyväskylässä. Tapahtuman koululaisnäytöksiin on ilmoittautunut yli 500 lasta ja nuorta.

dokumenttielokuvat

Dokkino on valtakunnallinen elokuvatapahtuma, jonka tarkoituksena on tutustuttaa peruskoululaiset dokumenttielokuvan maailmaan ja tukea koulujen mediakasvatusta. Opettajille on tarjolla valmis materiaali elokuvien jälkipuinnin avuksi.

Tänä vuonna tapahtuman elokuvissa käsitellään perhettä ja sen eri muotoja. Palapeliperhe-nimisessä elokuvasarjassa tutustutaan muiden muassa lastenkodissa ja sijaisperheessä asuviin nuoriin, monikulttuurisiin perheisiin ja kahden äidin perheisiin.

Tapahtuman avulla halutaan korostaa medialukutaidon tärkeyttä sekä kannustaa nuorten mediakriittisyyden kehittämistä.

Dokkinon tuottaja Helena Mielosen mukaan dokumenttielokuvan avulla voidaan käsitellä lapsille ja nuorille tärkeitä aiheita. Hänen mielestään nuorille suunnatun dokumenttielokuvan tarjonta on vähäistä ja muu ohjelmatarjonta turhan yksipuolista.

- Se ei kannusta lapsia medialukutaidon kehittämiseen, toteaa Mielonen.

Dokkino-tapahtuman järjestää DocPoint - Helsingin dokumenttielokuva-festivaaliyhdistys.

Lähteet: YLE Keski-Suomi