1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. syntymäpäivät

Kuka saa juhlia 50-vuotispäiväänsä syntymäpäivänään?

Sanotaan, että kun ihminen täyttää 50 vuotta, syntymäpäivän pitäisi osua samaan viikonpäivään kuin silloin kun on syntynytkin. Pitääkö väite paikkansa?

Kuva: AP Graphics Bank

Almanakkatoimiston almanakkapäälliköllä Heikki Ojalla on kysymykseen selvä vastaus.

- Se pitää puoliksi paikkansa, eli puolet ihmisistä voi juhlia syntymäpäiväänsä samana päivänä ja puolet ei.

Ojan mukaan suurin tekijä poikkeustapauksiin on karkauspäivä.

- Tämä siksi, että viisikymmentä ei ole jaollinen neljällä, eli lähtövuosi ja 50-vuotisvuosi eivät molemmat voi olla karkausvuosia. Päivien ja vuosien ero on sellainen, että ne eivät osu samalle viikonpäivälle. Esimerkiksi, tämä loppuvuosi ja ensi vuosi mennään eri tahdissa, eli ensi vuonna kaikki 50-vuotispäivät ovat päivällä pielessä siitä mitä ne olivat silloin kun henkilöt syntyivät.

- Sitten kun tullaan vuoteen 2012 tammikuu ja helmikuu ovat pielessä, mutta maaliskuusta alkaen ihmiset voivat juhlia 50-vuotissyntymäpäiväänsä samana päivänä. Seuraavana vuonna kaikki voivat juhlia samana viikonpäivänä, Oja selvittää.