Hollywoodin kesäelokuvat tarjoavat ykkösnäyttelijöitä ja jatko-osia

Hollywoodin elokuvastudiot luottavat tänä vuonna kesäelokuvissaan nimekkäisiin näyttelijöihin sekä jatko-osiin. Pelistä tehdystä elokuvaversiosta odotetaan puolestaan uutta Pirates of the Caribbean -menestystuotetta.

viihde
Gladiaattorinakin nähty Russell Crowe esittää Robin Hoodia Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa.Universal Pictures

Hollywoodin kesäkauden aloittaa Iron Man 2, joka sai ensi-iltansa maailmalla jo viime viikolla, mutta tulee teattereihin Pohjois-Amerikassa vasta perjantaina. Kesäkaudeksi Hollywoodin elokuvastudiot tuovat valkokankaille isoimmat elokuvansa ja nimekkäimmät näyttelijät, sillä kesän leffat tuovat Pohjois-Amerikassa 40 prosenttia koko vuoden tuotoista.

Toukokuussa ensi-iltansa saavat myös Russell Crowen tähdittämä Robin Hood sekä Prince of Persia: The Sands of Time -pelistä tehty elokuvaversio. Disney toivoo Jake Gyllenhaalin tähdittämästä leffasta seuraavaa Pirates of the Caribbean -hittituotetta. Mikäli leffa pärjää hyvin, siitä voidaan tehdä jatko-osia. Tähän mennessä pelien elokuvaversiot eivät kuitenkaan ole vielä olleet jättimenestyksiä.

Tänä kesänä elokuvissa nähdään tavallista enemmän ykkösluokan Hollywood-tähtiä. Kesäkuussa ensi-iltansa saa Tom Cruisen ja Cameron Diazin tähdittämä Knight and Day, heinäkuussa Angelina Jolien action-leffa Salt ja elokuussa Julia Robertsin Eat Pray Love.

Ja ei kesää ilman jatko-osia. Teattereihin tulevat muun muassa toinen Sinkkuelämää-elokuva, neljäs Shrek-elokuva Shrek ja ikuinen onni sekä Toy Story 3.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset