Euroopan yhtenäisyys täyttää 60 vuotta

Suomi aloittaa tänään perjantaina Eurooppa-päivän vieton. Ohjelmaa ja tapahtumia on koko viikonlopun ajan, koska virallinen juhlapäivä on tänä vuonna äitienpäivänä 9. toukokuuta. Luvassa on esimerkiksi musiikkia, liikuntaa, tanssia ja keskusteluita eri puolilla Suomea.

Kotimaa

Euroopan yhtenäisyys täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Sunnuntaina tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Euroopan yhteisön syntysanat lausuttiin Ranskassa. Julistuksessa todettiin, että rauhan ja vakauden säilyttämiseksi Euroopan on luotava perusta valtioliitolle.

Yhtenäistymisen aloittanut vuoden 1950 julistus oli vallankumouksellinen, sillä toisen maailmansodan päättymisestä oli vain vajaat viisi vuotta. Hiili- ja teräsalan yhteistyö loi perustan Euroopan unionin synnylle.

Lähteet: YLE Uutiset