Lea Laven liittyy mustalaisleiriin

Lea Laven rakastaa laulamista, mutta ikuinen kiertäminen alkaa kuitenkin jo riittämään. Seuraavassa elämässä hän haluaisi olla taidemaalari.

Lea Laven
Lea Laven loistaa kilpaa kattokruunun kanssa
YLE Pohjanmaa

Lea Laven tuntee kiertäneensä jo tarpeeksi laululavoja ja nyt on aika keskittyä muuhun. Jo 60-luvun lopulta keikkaillut Laven ei kuitenkaan sulje kokonaan pois sitä mahdollisuutta, että vielä levyttäisi ja kiertäisi jokusen keikkalavankin, mutta laajempi keikkailu saa jäädä.

Tulevana kesänä laulaja kokeilee siipiään musikaalinäyttelijänä Seinäjoella Törnävän kesäteatterin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-musikaalissa.

Tutuille kulmille

Lavenin kesä kuluu tiiviisti Törnävänsaarella kesäteatterihulinoissa. Näytöksiä tulee olemaan kaikkiaan 21. Laulajattarelle tämä on ensimmäinen kerta teatterilavalla. Uusi aluevaltaus ei pelota, ehkä korkeintaan jännittää.

- Ehkä se on kunnioitusta. Olen aina pitänyt teatterista ja käynyt paljon teatterissa, Laven kertoo. Aika rauhallisesti tuleva näyttelijä kuitenkin odottaa uutta pestiään.

Seinäjoki on kaupunkina tuttu jo ennestään. Laven kertoo tietävänsä, että kauanko kestää matka entisestä Sorsanpesästä keskustaan, koska sitä on aikoinaan matkattu kerta jos toinenkin. Laven ei vielä tiedä osallistuuko kaupungin kesätapahtumiin. Jos tie vie Provinssirockiin, niin valinta Kari Tapion ja Rammsteinin välillä olisi selvä: molemmat!

Lähteet: YLE Pohjanmaa / Johanna Manu