Britannia ei aio tukea euroa

Britannia ei valtiovarainministeri Alistair Darlingin mukaan aio tukea EU:n kaavailemaa vakautusrahastoa euroalueen maiden pelastamiseksi. Darlingin mukaan euron tukemiseksi perustettava rahasto on euroalueen oma asia.

Ulkomaat
Britannian valtiovarainministeri Alistair Darling
Britannian valtiovarainministeri Alistair Darling.ITN

EU-maiden valtiovarainministerit kokoontuvat iltapäivällä Brysseliin sopimaan vakautusjärjestelmästä, jolla tuettaisiin vaikeuksiin joutuvia euromaita.

Myös Britannian valtiovarainministeri Alistair Darling on saapunut Brysseliin. Työväenpuoluetta edustavalla Darlingilla on virkamiesten mukaan edelleen päätöksentekovaltuudet, mutta hän saattaa kuunnella myös hallitusneuvotteluja parhaillaan käyvien konservatiivien ja liberaalidemokraattien näkemyksiä ennen päätöksen tekemistä.

Darling sanoi tapaamisen alla Sky News -televisiouutisille, ettei Britannia voi eikä aio olla mukana pönkittämässä euroa, vaan vastuun siitä täytyy olla euromailla. Hän vakuutti kuitenkin Britannian toimivan markkinoiden vakauttamiseksi.

- Meidän on jälleen osoitettava, että pystymme tasapainottamaan tilanteen yhteisillä toimilla. Emme halua vaarantaa talouden toipumista ja tulemme tekemään oman osuutemme, Darling sanoi.

Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg puolestaan ei halunnut sunnuntaina sulkea pois Ruotsin osallistumista EU:n pelastussuunnitelmaan. Ruotsi on Britannian tavoin euroalueen ulkopuolella, mutta Borg sanoi kuitenkin olevansa valmis harkitsemaan mitä tahansa vaihtoehtoja.

Valmisteilla olevasta eurooppalaisesta vakautusmekanismista ei ole vielä kerrottu konkreettisia yksityiskohtia. Joidenkin eurooppalaisten diplomaattilähteiden mukaan perustettava kriisirahasto rahoitettaisiin EU:n komission liikkeelle laskemilla velkakirjoilla, joilla olisi kaikkien EU-jäsenmaiden takaus.

Päätös tällaisen mekanismin luomisesta voidaan tehdä määräenemmistöllä.

Kokouksen puheenjohtajana toimivan Espanjan valtiovarainministeri Elena Salgado lupasi iltapäivällä, että EU tulee ryhtymään mihin tahansa tilanteen vaatimiin toimiin euron puolustamiseksi.

Salgado sanoi myös, ettei pahasti velkaantunut Espanja tule pyytämään apua perustettavalta rahastolta.

Lähteet: Reuters, AFP, AP