Urkuviikko luottaa virsibuumin jatkumiseen

38. kertaa järjestettävä Lahden kansainvälinen urkuviikko tarjoaa ensi kesänä kuoro- ja lauluyhtyemusiikkia, kamarimusiikkikokoonpanoja urkujen kanssa sekä nimensä mukaisesti urkumusiikkia.

urut
Erkki Krohn ja Mikael Maasalo panautuvat urkuviikon virsiin.YLE / Vihtori Koskinen

Tänä vuonna urkuviikko kysyy yleisönsä mielipidettä jo ennen lopullisen ohjelmiston muodostumista, sillä virsien "toivekonsertin" ohjelmisto koostuu yleisön lempivirsistä.

Kuule virsi! -konserttiin voi lempivirttään toivoa kuka tahansa urkuviikon nettisivuijen kautta, äänestys alkaa kesäkuun 3.päivä.

Konserttiin otetaan suurimman suosion saaneita virsiä, joista tehdään sovitukset tekee Utopiakuoro. Urakan takana on kaksi miestä Erkki Krohn ja Mikael Maasalo, joiden kummankin isoisän isät ovat jo olleet tekemisissä virsien kanssa.

Tulos on kuultavissa elokuun 6. päivänä kello 19 kuultavissa Ristin kirkossa.

Virret ovat upeita melodioita. Välillä tuntuu, että niitä kohdellaan vähän kaltoin, sanoo Utopia-kuoron johtaja Mikael Maasalo.

- Tavoite on, että tehdään kunnianosoitus virsille. Yritetään etsiä mielenkiintoisimpia ja rakkaimpia virsiä ja tehdä niille uusia mielenkiitoisia sovituksia suoraan sydämestä.

Virret ovat viime aikoina nousseet jälleen esiin ihan trendiksi asti. Idea urkuviikollekin lähti tv-ohjelmasta, kertoo urkuviikon taiteellinen johtaja Erkki Krohn.

- Viime syksynä tuli Ylen kanavalta ohjelma, jonka nimi on Virrestä viis, siellä mm. Utopia-kuoro esiintyi. Tällaisena taiteellisena johtajana tulee ahaa-elämyksiä yhtäkkiä kesken telkkariohjelman, silloin varsinkin jos on joku hyvin korkeatasoinen esitys, tulee ajatus että tämähän pitää saada osaksi meidän festivaalia.

- Virren hyödyntäminen on ollut mielessä, mutta tähän asti ei ole löytynyt kompaktia pakettia, miten se tehdään korkeatasoisella, hyvällä kuorolla, solisteilla ja bändillä.

- Virressa on monta tyylikautta, se lähtee sieltä gregoriaanisesta musiikista melkein keskiajaltaulottuu gospel-negrospirituaaliin.

Virret ovat ihmisille rakkaita melodioita, mutta kyllä niissä on paljon sijaa tulkinnalle. Ja jos se sydämestä tulee, eihän se silloin väärin ole miten niitä esitetään, pohtii sovitustyötä Mikael Maasalo.

Kansainvälisiä huippuja ja huippuhetkiä

Urkuviikko alkaa elokuun 2. päivänä, silloin aikaisemminkin Lahdessa vieraillut King´s Singers konsertoi SIbeliustalossa.

Kansainvälisistä taiteilijoista Erkki Krohn kehottaa olemaan tarkkana myös kahden muun kansainvälisen tähden kohdalla.

- Ranskalainen Saint Denis kirkon pääurkuri Pierre Pincemaille ja italialainen Paolo Oreni eivät usein Suomessa esiinny, mutta kesällä he soittavat Lahden Sibeliustalossa.

Urkuviikko on tarjonnut monesti mieleen painuneita elämyksiä. Monet muistavat Mustankallion tunnelin "valtauksen".

- Paikkana, akustiikkana ja miljöönä se on jäänyt tämän osaston esityksistä elämyksenä mieleen. Vaikuttava oli myös Notre Damen kellonsoittaja -mykkäelokuva urkujen säestämänä, muistelee Erkki Krohn.

Viime vuosi meni urkuviikolla varsin hyvin. Lipunmyynti kasvoi 30 prosenttia. Kuinka helppoa on saada urkuviikko onnistumaan tällä kertaa?

- Se ei ole koskaan helppoa. Ihmisten vapaa-ajasta taistelu on aika iso työ. Mikäli onnistutaan hyvin tiedottamaan asiastamme ja saamaan ihmiset liikkeelle, ohjelma joka tapauksessa on hyvin kiinnostava.

Mikael Maasalolla on valinnan vaikeus löytää konserttia, johon varmasti menisi, sillä ohjelmassa on monta kiinnostavaa konserttia. Suosikikseen hän löytää Aapo Häkkisen ja Helsingin Barokkiorkesterin, joiden vuoro urkuviikolla on 3. elokuuta.

Lähteet: YLE Lahti