1. yle.fi
  2. Uutiset

Palkitut suomalaisnäytelmät leviävät ulkomaille

Pohjoismaiset näytelmäkirjailijapalkinnot ovat edistäneet suomalaisten näytelmien vientiä ulkomaille. Palkinto tuli Suomeen jo kolmatta kertaa peräkkäin, kun Heini Junkkaalan näytelmä Kymmenen tikkua laudalla palkittiin vastikään Pohjoismaiden parhaana.

kulttuuri
Heini Junkkaalan Kristuksen morsian nähtiin Kansallisteatterissa.(Kuva: Petteri Summanen)

Heini Junkkaalan lasten- ja nuortennäytelmä Kymmenen tikkua laudalla sai paljon kansainvälistä huomiota heti palkinnon julkistamisen jälkeen, kertoo Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Riitta Seppälä.

- Uskon, että palkinnon myötä pohjoismaiset teatterit lukevat näytelmän ja harkitsevat sitä ohjelmistoonsa. Se nähdään varmasti vielä monessa Pohjoismaassa, sanoo Seppälä.

Hänen mukaansa palkinnot ovat lisänneet kiinnostusta myös näytelmäkirjailijoiden muita teoksia kohtaan. Junkkaalan uusin teos Kristuksen morsian pyydettiin välittömästi luettavaksi ja se on nyt käännettävänä.

Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto myönnetään joka toinen vuosi. Vuonna 2008 sen sai Juha Jokela näytelmästä Fundamentalisti ja vuonna 2006 Kari Hotakainen näytelmästä Punahukka.

- Myös Jokelan Mobile Horroria on jo esitetty ulkomailla, ja tuoreen Esitystalous-näytelmän käännöstä odotetaan kovasti, Seppälä sanoo.

Kari Hotakaisen Punahukka on käännetty venäjäksi, ranskaksi ja englanniksi, mutta sitä ei toistaiseksi vielä ole esitetty ulkomailla kokonaisena näytelmänä.

Suomalainen koulutus tuottaa hyviä näytelmäkirjailijoita

Suomalaisten näytelmäkirjailijoiden menestyksen avain löytyy Seppälän mukaan koulutuksesta.

- Ei se tyhjästä tule, vaan meillä on erinomainen dramaturgikoulutus Teatterikorkeakoulussa. Dramaturgiopiskelijat joutuvat kirjoittamaan myös omia näytelmiä, joten opetus tuottaa myös näytelmäkirjailijoita.

Seppälän mukaan suomalaista teatteria ei kuitenkaan voi pitää vielä kansainvälisenä menestystuotteena.

- Suomalainen näytelmä alkoi lähes nollasta 10 vuotta sitten. Viime vuonna ulkomailla tehtiin jo 36 tuotantopäätöstä suomalaisen näytelmän ottamiseksi ohjelmistoon. Kasvu on siis todella voimakasta ja näyttää olevan sitä myös jatkossa, sanoo Seppälä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Iira Hartikainen

Lue seuraavaksi