Kenen syy tällä kertaa?

Lamaan ja kurjuuteen löytyy helposti syyllisiä, mutta ongelmat ratkotaan vasta kuilun partaalla. Jouko Marttila pohtii, kuinka talouskriisien selvittely noudattaa usein samaa kaavaa.

talous
Jouko Marttila
Jouko MarttilaOtto Peura

Pankkikriisi ja lama runtelivat Suomea kovalla kädellä vajaat kaksi vuosikymmentä sitten. Tuhannet yritykset kaatuivat konkursseihin ja monet yrittäjät päättivät päivänsä oman käden kautta. Koko yhteiskuntaa ahdisti, mutta valtaeliitti ja media keskittivät voimansa syyllisten jahtaamiseen. Aina näihin päiviin asti on kiistelty siitä, kuka vei Suomen lamaan. Oliko se vahvan markan politiikkaa ajanut Suomen Pankki ja presidentti Mauno Koivisto vai lapsilisien kolminkertaistamista lupaillut valtiovarainministeri Erkki Liikanen. Vai markan devalvoinut pääministeri Esko Aho ja hänen uskollinen valtiovarainministerinsä Iiro Viinanen.

Yksittäisiä syyllisiä on aina helppo nimetä. Sen sijaan vastuunkantajien joukko harvenee, kun taivaanranta tummenee. Lamaan syyllisiä olivat myös kottikärryillä kansalle rahaa kylväneet pankit ja sitä huolettomasti polttaneet yritykset ja kotitaloudet. Valtaeliitti väisti vastuunsa, mutta vei muutaman pankinjohtajan kärjäjille ja poltti siinä sivussa miljoonia lisää veronmaksajien rahoja. Medialle näytös kelpasi, mutta laman kurjuutta se ei korjannut.

Sama kaava toistuu

Kreikan kriisiä on eletty Suomessa vähän samoissa tunnelmissa. Syyllisten etsintä on julkisessa keskustelussa käynyt kuumana. Jos syyllisiä halutaan, niin voin heti luetella muutaman. Samoja nimiähän sieltä löytyy kuin Suomen lamasta.

Esko Aho vei Suomen mukaan Euroopan unioniin keskustan syvien rivien vastustuksesta huolimatta. Hän on siis ilmiselvä syyllinen. Mauno Koivisto peesasi ja entäpä toinen sosialidemokraatti, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen? Siinä vasta suuri syyllinen; hänhän oli EU-komissaarina koko Kreikan eurojäsenyysprosessin ajan ja on sen jälkeen ollut Euroopan keskuspankin neuvostossa lukemassa Kreikan taloustilastoja. Olisipa Erkki ollut tarkkana, niin ei olisi Kreikka nyt sotkemassa koko eurojärjestelmää.

On kuin kohtalon ivaa, että komissaari Liikasen kabinettipäällikkö Olli Rehn joutuu nyt EU:n talouskomissaarina purkamaan entisen esimiehensä virittämää pommia.

Demariveljet Paavo Lipponen ja Eero Heinäluoma kantavat myös vastuun taakkaa. Lipponen ajoi Suomea euron ytimeen, ja Heinäluoma hyväksyi sinisilmäisesti Kreikan tilastohuijaukset EU:n valtiovarainministerien kokouksissa. Eipä pääse kokoomuskaan puhtain paperein. Nykyinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen on suhtautunut Kreikan tilastoihin aivan yhtä lepsusti kuin edeltäjänsä.

Huh, huh! Kylläpä helpotti. Joko syyllisiä on tarpeeksi, vai pitääkö luetella lisää?

Jälkiviisastelua ja mediahuvia

Suurinpiirtein tältä on kuulostanut suomalainen keskustelu EU:n historian syvimmästä kriisistä. Vuoden päässä odottavat eduskuntavaalit nostavat poliittiset intohimot pintaan ja populismi kukoistaa. Perussuomalaiset ja muut EU-kriitikot saivat tässä jaossa valtit käteensä ja niitä myös käytetään. Keskustelu viedään väkisin jälkiviisastelun kautta harhateille. Nyt ei ole kyse Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, vaan panoksena on EU:n ja euron tulevaisuus.

Syyllisten jahtaaminen on mukavaa mediahuvia, mutta Kreikan kriisistä vastuullisia ei Suomesta löydy. Älyllisen epärehellisyyden sijaan kaipaisi enemmän analyysia vaikka siitä, olisiko valtioiden tukemisen sijasta parempi pääomittaa suoraan pankkeja?

Kreikan konkurssissa veronmaksajat eivät saisi mitään, mutta ongelmapankit voidaan aina ottaa valtion haltuun ja yksityistää uudestaan. Tässä ratkaisussa tappion kärisisivät ahneita tuottoja hakeneet sijoittajat ja osakkeenomistajat. Näinhän tehtiin viimeksi kansainvälisen finanssikriisin yhteydessä vajaat pari vuotta sitten molemmin puolin Atlanttia.

Se mikä ei tapa, vahvistaa?

Kreikan kriisi on EU:n kriisi. Syyllisiä ei kannata enää otsikoihin nostaa. Toisaalta euro on vasta kymmenvuotias ja voi toivoa, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Haasteita on sekä taloudessa että politiikassa. Rahoitusmarkkinoiden tuomio voisi vielä murentaa EU:n uuden vakautuspaketin.

Euromaiden sisäpolitiikassa Kreikka nostaa painetta koko EU:ta vastaan. Tästä huolimatta ja ehkä juuri siksi uskon, että viime kädessä vain yhteinen finanssipolitiikka ja eteneminen kohti liittovaltiota voi pelastaa yhteisen valuutan. Eurojärjestelmän hajoaminen olisi kaikkien kannalta se pahin vaihtoehto.

Suomi voi vielä toistaiseksi näyttää muille mallia hyvästä taloudenpidosta. Vaikka maailma ympärillä on luhistunut, Suomessa työttömyys ei ole räjähtänyt samalla tavalla kuin esimerkiksi Espanjassa, mihin Kreikan taudin pelätään leviävän. Suomessa kotitalouksien ostovoima ja luottamus tulevaisuuteen ovat säilyneet synkistä talousuutisista huolimatta vahvoina. Euro on tukenut Suomen taloutta alhaisilla koroilla ja heikkenevä euro auttaa Suomen vientiä juuri oikealla hetkellä.

Mutta Kreikan kohtalon välttääkseen Suomessakin tarvitaan vielä kovia päätöksiä, ettei velka riistäydy käsistä. Tuottavuutta on parannettava, työssäoloaikaa pidennettävä ja veroja nostettava. Tällainen tulevaisuus saattaa jopa hillitä joidenkin puolueiden hallitushaluja, vaikka nyt poliittiset irtopisteet ovat herkässä.

Lähteet: Jouko Marttila / YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnisti