Cannesin elokuvajuhlat käynnistyivät

Cannesin elokuvajuhlat ovat alkaneet keskiviikkona Ranskan Rivieralla. Juhlien avajaisnäytöksenä esitetään toimintaelokuvista tunnetun Ridley Scottin ohjaama Robin Hood.

kulttuuri
Gladiaattorinakin nähty Russell Crowe esittää Robin Hoodia Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa.Universal Pictures

Cannesin elokuvajuhlien pääpalkintoa, Kultaista palmua tavoittelee tänä vuonna 18 elokuvaa.

Cannesin elokuvajuhlat ovat elokuvayhtiöiden suosiossa, sillä tapahtuma on merkittävä kauppapaikka elokuvien levittäjille. Juhlat järjestetään tänä vuonna 63. kerran.

Tällä kertaa avajaisia varjosti elokuvajuhlien tuomaristoon kutsutun iranilaisohjaajan Jafar Panahin vangitseminen. Panahi on ollut maaliskuusta asti Teheranin Evinin vankilassa.Joidenkin tietojen mukaan pidätyksen syynä olisi se, että hän aikoi tehdä elokuvan viime vuoden kiistellyistä presidentinvaaleista.

Avajaispäivänä Cannesin elokuvajuhlien tuomaristo ja isäntämaa Ranska vetosivat Iraniin Panahin vapauttamiseksi.

Avajaisissa yhdysvaltalaisohjaaja Tim Burtonin johtama elokuvajuhlien tuomaristo myös jätti yhden tuolin symbolisesti vapaaksi Panahille..

Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner ja kulttuuriministeri Frederic Mitterand antoivat yhteisen lausunnon, jossa vaadittiin Panahin vapauttamista. He totesivat Panahin olevan yksi iranilaiselokuvan arvostetuimmista edustajista, jonka paikka on elokuvajuhlilla.

Lähteet: YLE Uutiset, AFP