1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Ilmastokomissaari: Lama helpottaa ilmastoponnisteluja

EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard aikoo esittää, että unioni nostaisi tavoitettaan ilmastopäästöjen vähentämisessä. Hänen mielestään taloustaantuma helpottaa tavoitteen korottamista, kertoo BBC.

EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard Brysselin ilmastokokouksessa. Kuva: Julien Warnand / EPA

Hedegaard esittelee toukokuun lopussa tutkimuksen, jossa on selvitetty ilmastotavoitteen nostamisen vaikutusta Euroopan talouteen.

EU:n tavoite on nyt vähentää ilmastopäästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tavoitteen toteuttamisen on arvioitu maksavan 11 miljardia euroa.

Laskelma perustuu kuitenkin talouden huippuvuoden 2007 lukuihin. Kun talous vajosi viime vuonna taantumaan, Hedegaard uskoo, että samalla rahalla saataisiin nyt jopa 30 prosentin vähennykset ilmastopäästöihin. Samalla annettaisiin uuden, vähäpäästöisen teknologian kehittämiselle tärkeää tukea.

EU ilmoitti alun perin, että se nostaa ilmastotavoitteensa 30 prosentiin, jos Kööpenhaminan ilmastohuippukokouksessa saavutetaan maailmanlaajuisesti kattava tulos. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kokous epäonnistui. Ilmastonmuutoksen estämiseksi käytäviä neuvotteluja jatketaan huipputasolla joulukuussa Meksikon Cancunissa.

Euroopan unionin taktiikka on nyt viedä ilmastotavoitteita eteenpäin pienissä osissa, Hedegaard kertoo.

Kattavaa sopimusta ei yritetäkään ainakaan tänä vuonna saada aikaan, sillä Yhdysvaltain ja Kiinan asenteet eivät ole vielä muuttuneet riittävästi. Cancunin kokous ei saada jäädä näiden ilmastotavoitteita vastustavien tahojen panttivangiksi, vaan eteenpäin on mentävä siellä, missä se on mahdollista, Hedegaard arvelee.