1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kukat

Bataatti kukkapenkissä

Kesäkukat ovat tehneet lämpimällä säällä kauppansa. Noin puolet kesäkukista myydään toukokuussa. Harva malttaa odottaa perinteistä istutuspäivää, joka on vanhan kansan kalenterin mukaan kesäkuun 10. päivä.

kukat
Helakan vihreän bataatin lehden reuna on isompana punainen.YLE Marianne Mattila

Kuluttajalle vierailu puutarhalla on kuin sukellus kukkivaan ja vihreään paratiisiin. Kävimme Hännisen puutarhalla, Kuopion Hiltulanlahdessa.

Valikoimaa on nykyään todella runsaasti. Taimien joukossa on aina joka kevät jotain uutta ja ihanaa. Tällä hetkellä uutuuksista kiehtovat niin sanotut lisukekasvit, jotka ovat yleensä vaatimattomasti kukkivia, mutta erittäin runsaan ja värikkään lehdistön omaavia kasveja.

Hopeaa haudalle ja parvekelaatikkoon

Hopealle hohtavat kasvit ovat edelleen monen suosikkeja. Niitä näkee paljon haudoilla, koska varsinkin hopealanka sietää jopa muutaman asteen pakkasia. Hopealanka ja -käpälä kasvavat noin puolimetrisiksi ja sopivat vaikka kukkapenkin reunuskasveiksi. Hopeaputous, joka tunnetaan myös hopeavitjana, roikkuu jopa metrisenä. Sen paikka onkin amppelissa tai parvekelaatikossa muiden kukkien kanssa.

Punaista ja vihreää

Iresine on melko uusi kesäkukkatulokas. Se on näyttävä omana ryhmänään tai hyvä lisukekasvi muiden joukkoon. Iresinellä itsellään on vaatimattomat kukat, jotka hukkuvat näkymättömiin kasvin vihreiden ja punaisten lehtien keskellä. Kasvi on hyvä esimerkki kesäkukasta, joka on jalostettu myyntiin rikkaruohosta.

Bataatti on ehkä tutumpi ruuanlaitossa kuin kukkapenkissä, mutta sinne sekin on tiensä löytänyt. Bataatilla on myös herkulliset lehdet, jotka kasvavat ryppäinä ja roikkuvat kivasti kukkalaatikon reunojen yli. Bataatti on kiitollinen sekä auringon, että varjon kasvi, joka ei vaadi jatkuvaa tarkkailijaa vierelle.

Oi, ihanat daaliat!

Myyntiin tulleet gallery daaliat ovat hallanarkoja, kuten kaikki daaliat. Mutta, kun jaksaa seurata yöpakkasia, ne palkitsevat upealla kukinnalla. Pakkasen puraisulta daalian voi suojata peittämällä sen pahvilaatikolla tai harsolla. Vielä kannattaa muistaa, että yksi harsokerros ei daalialle riitä. Ruukkuun istutetut kukat on varminta kantaa suojaan sisälle.

Gallery daalia kasvaa noin 40 cm korkeaksi. Väreinä ovat punaisen eri sävyt, valkoinen ja violettiin vivahtavat kukat. Daalian annetaan olla ulkona siihen asti, että pakkanen on palelluttanut kasvin. Sen jälkeen juurakon annetaan kuivua rauhassa. Kuivuneet juurakot voi säilyttää talven ajan kellarissa.

Amppelin kunkut

Helppo ja vaivaton valinta amppeliin on kultahippu. Keltakukkainen mätästävä kesäkukka ei vaadi kukkien nyppimistä eikä mätäne sisältä. Kultahipun voi laittaa amppeliin tai parvekelaatikkoon. Se kasvaa noin puolimetriseksi.

Dragon wing pegonia sopii myös amppeliin tai sitten kukkaistutuksen keskuskasviksi. Se on kuin tavallinen kesäbegonia, mutta huomattavasti isompi. Kesemmällä kunnolla kukkiva begonia varastoi vettä varteensa ja kestää siksi hyvin kuivassa ja aurinkoisessa paikassa.

Begoniat ovat siis hyviä mökkikukkia, mutta niin on kestosuosikki karjalanneitokin. Valtavan kukkaryöpyn saa virkoamaan, kun kastelee nuupahtaneen kukan hyvin. Karjalanneidon sijoituspaikka kannattaa miettiä tarkkaan, koska sen maahan pudonneet kukat värjäävät terassin laudoituksen.

Perusohjeilla iloa koko kesäksi

Kesäkukat kannattaa lannoittaa kerran viikossa. Samalla niille annetaan runsaasti vettä. Kukkien on hyvä kuivahtaa välillä. Esimerkiksi amppelin tilanne on helppo tarkistaa sen painosta. Kuiva amppeli on kevyt. Valmiiksi lannoitettu kesäkukkamulta ei välttämättä riitä koko kesäksi, joten lannoitetta voi antaa kukille vielä senkin lisäksi.

Lähteet: YLE / Marianne Mattila

Lue seuraavaksi