Valmistujat haluavat lahjansa rahana

Kevään kuumin lahjavinkki kaikille, jotka miettivät, mitä sukulaistytölle tai -pojalle antaisi valmistujaislahjaksi: kannattaa antaa selvää rahaa.

Kotimaa
Äiti ojentamassa ruusua pojalleen ylippilasjuhlissa
Tiina Karjalainen / YLE

Kymmenettuhannet nuoret odottavat parhaillaan kevään valmistujaisjuhlia. Yhä useampi heistä saa mieluummin lahjaksi rahaa, kuin perinteisen rannekellon tai sivistyssanakirjan. Sosiologian professori Terhi-Anna Wilskan mukaan nuorten kulutuskulttuurissa tapahtui muutos 1990-luvun laman jälkeen.

- Kun talous lähti voimakkaaseen nousuun, tavaramäärät ja -valikoimat kasvoivat. Nykynuoret ovat pienestä saakka kasvaneet kulutuspäätöksiä aktiivisesti tekeviksi henkilöiksi. Heiltä on aina kysytty, mitä he haluavat.

Nuorilla onkin lapsesta saakka oma maku tavaroiden suhteen.

- Rahaa toivotaan lahjaksi enemmän kuin aikaisemmin, koska nuoret haluavat olla individualistisia kuluttajia, jotka tekevät itse omat kulutuspäätöksensä, Wilska arvioi.

Lahjashekkien sesonki on nyt

Pankeissa on parhaillaan parhaillaan menossa lahjashekkien kuumin sesonki. Pelkästään Nordea myy valmistujaisten alla 40 000 - 45 000 shekkiä, joiden arvo on keskimäärin 50 - 70 euroa. Kun lisäksi laskee muiden pankkien myymät lahjashekit, kokonaissumma lähentelee kymmentä miljoonaa euroa.

Lahjashekkien lisäksi valmistuneet saavat suoraa setelirahoitusta valkoisissa kirjekuorissa. Professori Terhi-Anna Wilskan mukaan shekkien suuri suosio kertoo kuitenkin siitä, että lahjalla on erityismerkitys silloinkin, kun se annetaan rahana. Shekki tuntuu henkilökohtaisemmalta.

- Tavallinen tavarakin paketoidaan, ja silloin siitä tulee yksilöllinen. Jos ruvetaan vain tekemään tilisiirtoja, niin lahjan sosiaalinen funktio muuttuu. En usko, että sitä tulee tapahtumaan, koska lahjaperinne on hirveän syvällä kulttuurissamme, Wilska arvioi.

Lähteet: YLE Uutiset / Tuukka Lukinmaa