1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. miehet

Miehetkin alkavat löytää jumpan

Punttisali on edelleen miesten suosikki, mutta kynnys lähteä ryhmäliikuntaan on madaltunut vuosien saatossa. Muun muassa bodypump kiinnostaa.

miehet
Jukka-Pekka Piispa on käynyt Bodypump-tunneilla jo muutaman vuoden.YLE

Joillakin ryhmäliikuntatunneilla miehiä käy jo yhtä paljon kuin naisia. Kymenlaaksossa miesten suosiossa ovat etenkin lihaskuntoa kasvattava bodypump ja spinning eli sisäpyöräily.

Myös taistelulajeihin pohjautuva bodycombat on lisännyt suosiotaan miesten keskuudessa. Kuntokeskuksista arvioidaan, että miehet ovat huomanneet kestävyysliikunnan merkityksen saliharjoittelun rinnalla. Moni mies myös haluaa kokeilla ryhmäliikuntaa yksinäisen salilla puurtamisen sijaan.

Rauhallisilla kehonhallintaan keskittyvillä tunneilla miehiä ei ainakaan vielä näy.

"Punttisali alkoi maistua puulta"

Kotkalainen Jukka-Pekka Piispa on käynyt Bodypump -tunneilla jo muutaman vuoden. Syy punttisalilta ryhmäliikuntaan siirtymiseen on ryhmäliikunnan luoma parempi motivaatio.

- Ehkä se punttisali alkoi maistua vähän puulta. Jukka-Pekka Piispa tuumaa.

Toinen miespuolinen tunnilla kävijä Raimo Nyman liputtaa reilusti ryhmäliikunnan puolesta.

-Täällä on hyvä fiilis ja tulee solmittua uusia kaverisuhteita. Olen ihmetellyt miksi miehet eivät tällaisissa käy, mutta sen voi helposti kuvitella kun kurkistaa ovelta salin puolelle, jossa on pääosin naisia. Silloin tulee helposti sellainen tunne että ei ehkä sovi joukkoon. Todellisuudessa näillä tunneilla käy yllättävän paljon miehiä naisten ollessa kuitenkin enemmistönä.

Bodypump -tuntia Kotkalaisessa Liikuntastudio Popissa vetävä fysioterapeutti Jenni Pousi on huomannut miesten kasvaneen innostuksen ryhmäliikuntaan.

- Olen ollut tässä työssä kaksi vuotta ja minun mielestäni miesten määrä tunneilla on kasvanut. Ilmiö ei ole aivan tuore sillä miehet ovat löytäneet ryhmäliikunnan jo vuosia sitten.

- Monella miehellä on varmaan sellainen aerobic-mielikuva tästä että musiikki pauhaa ja naiset hyppivät trikoissa. Veikkaisin että se on se yksi syy olla tulematta tänne. Toinen syy on se, että miehet usein haluavat saada lihasmassaa ja voimaa ja kuvittelevat että punttisali on se ainoa paikka mistä sitä saa. Monet tulevatkin tunneille kavereiden suosittelemana.

Kaikki lajit eivät edelleenkään kelpaa

- Sellaiset rauhallisemmat ja kehonhallintalajit kuten esimerkiksi pilates ovat sellaisia joissa miehiä harvemmin käy. Vaikka ihan hyvää se heillekin tekisi, kertoo Jenni Pousi. Myöskään tanssillisemmat lajit eivät kiinnosta miehiä. Miehiä näkyy Bodypump -tuntien lisäksi eniten Spinningissä eli sisäpyöräilyssä sekä Bodycombat -tunneilla.

- Jollekulle ongelmaksi saattaa muodostua myös naispuolinen ryhmänvetäjä. Miespuolisia ryhmänvetäjiä voisi olla enemmän koska se saattaisi tuoda samalla enemmän miehiä tunneille, sanoo Jenni Pousi.

Lähteet: Yle / Arttu Horttanainen

Lue seuraavaksi