1. yle.fi
  2. Uutiset

Intian lentoturman kaikki kuolonuhrit löydetty

Intian lauantaisen lento-onnettomuuden kaikki kuolonuhrit on löydetty. Intian eteläosassa Mangaloren kaupungissa 158 ihmistä kuoli, kun Air India Expressin lentokone ajautui laskeutuessaan kiitoradan ohi ja syttyi tuleen.

Ulkomaat
Tutkimus-ja raivaustyöt käynnissä turmakoneen ympärillä.
JAGADEESH NV / EPA

Suurin osa onnettomuudessa kuolleista on myös tunnistettu.

Koneen lentotietoja tallentanutta mustaa laatikkoa etsitään edelleen. Yhdistyneiden arabiemiirikuntien uutistoimisto WAM ehti jo lauantaina kertoa, että se oli löydetty.

Onnettomuushetkellä oli sateista, mutta Intian lentokenttäviranomaisten mukaan näkyvyys oli riittävä. Koneen lentäjä ei myöskään ollut ilmoittanut mistään teknisistä vioista.

Boeingin matkustajakoneessa oli 166 ihmistä, joista kuusi oli miehistön jäseniä. Kone oli saapumassa Dubaista.

Lähteet: Reuters, AP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi