Maakuntahallituksella ei huomautettavaa Viialaisen toiminnasta

Etelä-Savon maakuntahallitus antoi tänään eduskunnan oikeusasiamiehelle lausuntonsa toimittaja Juha Taskisen kohtelusta norppatilaisuudessa.

oikeusasiamiehet
YLE / Savo

Etelä-Savon maakuntahallituksella ei ole huomautettavaa maakuntajohtaja Matti Viialaisen toiminnasta viimesyksyisessä norppatilaisuudessa.

Taskinen kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä, että hänen ei annettu kuvata "Saimaannorppa suojellaan sopimalla" -tilaisuudessa viime syksynä. Maakuntajohtaja Matti Viialainen toimi tilaisuuden avaajana ja äänestytti osallistujia kuvausluvan antamisesta Taskiselle.

Osapuolet ovat eri mieltä siitä, oliko kyseessä julkinen vai yksityinen tilaisuus.

Viialainen toteaa omassa selvityksessään, että kokouspaikan ovella oli kyltti, joka kertoi kyseessä olevan yksityistilaisuus. Taskinen toteaa kantelussaan, että tilaisuuteen oli kutsuttu koolle lehti-ilmoituksella.

Taskinen kokee sananvapautta loukatun sekä joutuneensa syrjinnän kohteeksi. Paikalle sai jäädä Itä-Savo -lehden toimittaja. Tilaisuuden olivat järjestäneet maakuntaliitto ja ProAgria Etelä-Savo.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on pyytänyt asiasta selvitystä maakuntajohtajalta ja lausuntoa maakuntahallitukselta. Erityisesti oikeusasiamies on kiinnostunut juuri siitä, mikä tilaisuuden luonne oli.

Oikeusasiamies haluaa tietää esimerkiksi, miten sisälle päästettyjä on kontrolloitu ja millä kriteereillä sisään päässeet on valittu.

Lähteet: YLE Etelä-Savo