Sinkkujen määrä kasvaa koko ajan

Tänään vietetään helluntaita. Vanhan suomalaisen kansanperinteen mukaan helluntai aktivoi naimattomat parin etsintään. Suomessa asuu yli miljoona ihmistä yksin, ja erityisesti työikäisten sinkkujen määrä kasvaa koko ajan.

Kotimaa
Naisia keilaradalla
Helsinkiläiset sinkkunaiset keilaradalla.Yle

Sinkkujen eli yksinelävien elämää ovat monet seuranneet erityisesti tv-sarjoista ja elokuvista. Suomen yksinelävät ry:n puheenjohtaja Raija Eeva kuitenkin muistuttaa, että tv-sarjojen antama kuva sinkkuelämästä on osittain täysin vääristynyt.

- Yhteiskunnassamme monet yksinasuvat ovat ahdingossa. Yksinelävät ovat suurin köyhien ja pienituloisten ryhmä ja he kärsivät monista vaikeuksista. Tosiasiat eivät pääse esille sarjojen antaman mielikuvan takia, Eeva kertoo.

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi patisti toukokuun alussa hallitusta huomioimaan yksineläviä jatkossa paremmin. Monet lait kohtelevat sinkkuja perheitä tiukemmin. Sinkut saavat esimerkiksi kotitalousvähennystä puolet vähemmän kuin pariskunnat.

- Jos ajatellaan kotitalousvähennystä tai työasuntovähennystä, jota yksinasuva ei lainkaan saa, niin ne ovat aikamoisia epäoikeudenmukaisuuksia ja suoria tulonsiirtoja perheille tai pariskunnille, Eeva muistuttaa.

Keskustelua yksinelämisestä

Yksinelävien yhdistyksen puheenjohtaja toivoo, että yksinelämisestä keskusteltaisiin avoimemmin.

- Yksinelävät jäävät monesti huomiotta ja heidän asiansa nousee yleensä esille ainoastaan silloin, kun puhutaan parisuhteista muun muassa helluntaina, Eeva sanoo.

Hän muistuttaa, että monet yksinelävät elävät monimuotoista elämää, ja yksinasumisesta ei yleisesti tiedetä paljon.

- Yksinelävien määrä erityisesti työikäisissä ihmisissä kasvaa koko ajan. Se johtuu esimerkiksi siitä, että elämä on hektisempää, avioerot ovat lisääntyneet ja ihmiset elävät aikaisempaa vanhemmiksi, Eeva sanoo.

Sinkkunaiset heiloja metsästämässä

Helsinkiläissinkut Jaana, Susanna, Riitta ja Sari katsastivat helluntaina seuraelämää ja heilaehdokkaita keilaradalla. Sinkkuina naiset menevät paljon ja pitävät silmänsä auki potentiaalisten heilojen varalta, vaikka aktiivisesti he eivät heiloja metsästäkään. Naiset ovat huomanneet, että yksineläminen tulee parisuhteessa elämistä kalliimmaksi.

- Esimerkiksi asuntotuotannossa ei oteta aina huomioon, että pitäisi tehdä pienempiä asuntoja, miettii Jaana.

- Onneksi nykyään ruokaa saa jo pienemmissä pakkauksissa, ettei tarvitse ylimääräisiä heittää roskikseen, kiittelee Riitta.

Moni suomalainen elää yksin omasta halustansa. Hyvää seuraa tarvitsee kuitenkin jokainen, oli se sitten puoliso tai ystävä.

- Jokainen tarvitsee itsellensä lähi-ihmisen, eli ihmisen, joka on arjessa mukana sillä tavalla, että tietää yksinelävän arkea, vaikka ei asukaan saman katon alla, sanoo Eeva.

Lähteet: Yle Uutiset / Anne Pirskanen