Ruotsin oppositio kasvattaa gallupjohtoa

Ruotsissa punavihreä oppositio on kasvattanut kannatusjohtoaan hallituspuolueisiin. Tuoreessa mittauksessa opposition kannatus on jo suurempi kuin hallituksen.

Ulkomaat

Kuukausittain tutkimuslaitos SKOPin tekemässä mittauksessa sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue vihreät keräävät nyt 50,4 prosentin kannatuksen. Hallitusrintaman kannatus on 45,3 prosenttia.

Sosiaalidemokraatit ovat mittauksen mukaan myös Ruotsin suurin puolue. Se saa 33,7 prosentin kannatuksen. Päähallituspuolue maltilliselle kokoomukselle mitattiin 30,3 prosentin kannatus. Kuukaudessa opposition etumatka hallitusrintamaan on kasvanut 3,5:stä 5,1:een prosenttiyksikköön.

Mittauksessa kumpikin blokki on kasvattanut kannatusosuuttaan; oppositio 2,0 ja hallitusrintama 0,4 prosenttiyksikköä. Eniten kannatustaan on menettänyt populistinen oikeistopuolue Ruotsidemokraatit, jonka kannatus putosi 5,0 prosentista 2,9 prosenttiin.

Skop haastatteli kyselyssä 1133 äänestysikäistä ruotsalaista. Kyselyn julkaisi Ruotsin television SVT. Valtiopäivävaalit pidetään syyskuussa.

Lähteet: YLE uutiset

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus