1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Vihollinen!

Jos vihollisia ei ole, sellaisia osataan tarpeen tullen keksiä. Katalan vihollisen tarve on sisäänrakennettu sosiaalisiin kädellisiin. Pientä rajaa kannattaa silti pitää.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Ainakin niin kauan kuin ollaan omassa porukassa. Vieraampiin suhtaudutaan pelolla ja uteliaisuudella, vaihtelevassa sekoitussuhteessa.

Mutta jos tarpeeksi moni vaikutusvaltainen yksilö yhteisössä nostaa metakan ja leimaa tulijat vihollisiksi, koko lauma asettuu eräänlaisessa joukkohurmiossa rähinöitsijöiden tueksi. Näin luodaan me-henkeä yhteisöön, asettamalla vastakkain me ja muut. Näin tekevät monet apinat, vaikka eivät kaikki, ja näin toimivat ihmiset. Tarve vastakkainasetteluun näyttää nykytiedon mukaan olevan syvällä ihmisen biologiassa.

Vastustajan tai vihattavan toisenlaisuuden hakeminen on niin yleinen ja itsestään selvä ajattelumalli, että vaatii tietoista ponnistusta vastustaa sitä.

Vuosikymmenet sitä ihmeteltiin natsien hirmutekoja. Miksi niin harva uskalsi edes kyseenalaistaa natsien juutalaisopit, vaikka jokainen järkevä ihminen tiesi varmasti ettei niissä ollut päätä eikä häntää?

Sitten tulivat Ruandan kansanmurha ja Balkanin sodat. Ja ikävä tietoisuus siitä, että melkein kuka tahansa hyväksyy äänekkäät kiihkoilijat johtajikseen tai itse aktiivisesti käyttää väkivaltaa, kun se oikeista naruista vetäen perustellaan. Sinä olet meitä ja tuo on niitä. Tämä toimii pelottavan varmasti. Järjellä, tosiasioilla tai edes omalla edulla ei ole hurmiossa merkitystä.

Suuri ero on siinä, että toiset edes jälkikäteen huomaavat tulleensa nenästä vedetyiksi.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on pelottavia piirteitä. Vain yhtä asiaa kerrallaan loputtomasti ja pinnallisesti vatvova media johdattelee puheenaiheita ja keskusteluja tavalla joka on outo demokraattisessa yhteiskunnassa. Helsingin Sanomilla tuntuu olevan erityisen luja ote ministereihin ja kansanedustajiin, voi miettiä onko se pelkoa.

Esimerkiksi melkein koko kansa saatiin yksissä tuumin huutamaan ulkoministerin vaihtoa tekstiviestien perusteella, ja vasta ministerin vaihduttua selvisi asian ja väitetyn viattoman uhrin todellinen luonne. Luulisi touhun jälkeenpäin hävettävän mutta ei taida hävettää.

Viimeksi kansan raivo ohjattiin kreikkalaisiin. Kiihkeimmiltä menivät siinä keskustelussa, jos kuorohuutoa keskusteluksi voi sanoa, sekaisin niin pankkien ja veronmaksajien rahat kuin laina ja lahja. Valtava yksimielisyys riehui kreikkalaisten synnynnäisen rikollisen luonteenlaadun suhteen, ja innokkaimmat halusivat tuomita julkisesti kaikki Tonavan eteläpuolella asuvat liian vilkkaat kansakunnat. Suorastaan törkeitä luonnehdintoja kreikkalaisten kansanluonteesta pursui pääkirjoituspalstoilla ja akateemisten kansalaisten suusta.

Entä nyt, tuntuuko nyt hyvältä mitä tuli sanottua? Maailma ei loppunutkaan. Pörssikurssit ovat laskussa, mutta sehän on vain oston paikka. Elämä jatkuu vilkkaana ja tunnetäyteisenä Kreikassa, ja niin se vaan mennä röpöttää Espanjassa ja Portugalissakin, joiden dramaattisesta lopusta olemme saaneet lukea ja kuulla niin paljon soopaa.