Nollaenergiatalot tekevät tuloaan Suomeen

Rakentamisen energiamääräykset kiristyvät edelleen. Tuoreen EU-direktiivin mukaan Suomeen saa rakentaa vuoden 2020 jälkeen vain nolla- tai plusenergiataloja. Uudistus vähentäisi EU:n alueella energian kulutusta viitisen prosenttia.

Kotimaa

Direktiivi alkaa näkyä myös kerrostalojen rakentamisessa.

Suomen kaksi ensimmäistä energiankäytöltään lähes omavaraista kerrostaloa alkavat nousta Järvenpäähän ja Kuopioon. Kuopion talo valmistuu jo tämän kesän asuntomessuille ja Järvenpään talo vuoden kuluttua. Molemmat talot rakentaa Järvenpään Mestariasunnot.

Nollaenergiatalo tarkoittaa sitä, että talo kuluttaa ja tuottaa saman määrän energiaa.

Talot käyttävät sekä maa- että aurinkolämpöä. 30 senttimetriä paksuissa seinissä on polyuretaanieriste. Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT on ollut mukana talojen suunnittelussa.

- Taloissa käytetään maalämpöä, ja ilmanvaihdon lämpö otetaan talteen. Niissä on nykytaloja parempi eristys ja lämpimämmät rakenteiden sisäpinnat kuin vanhemmissa taloissa. Niissä on myös erittäin hyvä ilmantiiviys, joten sisäympäristö on paljon mukavampi kuin esimerkiksi 1970-luvulla rakennetuissa taloissa, kertoo erikoistutkija Riikka Holopainen.

Taloissa ei ole lainkaan pattereita vaan lämmitys toimii lähinnä ilmanvaihdolla.

Kerrostaloissa ei uusia energiamuotoja juuri ole kokeiltu

Matala- ja passiivienergiamuotoisia omakotitaloja on rakennettu Suomeen jo 1980-luvulta lähtien. Kerrostaloihin uusia energia- tai eristeratkaisuja ei ole juurikaan rakennettu. Nollaenergiatalojen rakentaminen tulee viitisen prosenttia tavallisia taloja kalliimmaksi ja päälle tulevat energiaratkaisujen kustannukset. Rakentamisen hinta nousee, mutta energiankulutus lähes romahtaa.

- Nollaenergiamuotoinen kerrostalo kuluttaa suurin piirtein kymmenesosan siitä, mitä 1970-luvun talot, vertaa Riikka Holopainen.

Asumisen hinta kerrostaloissa tosin muodostuu muistakin kuin energiakuluista, esimerksi vesi- ja jätemaksuista.

Energiamääräykset kiristyvät selvästi

Ympäristöministeriöstä arvioidaan, että nolla- ja plusenergiamuotoiset kerrostalot, joissa ylimääräistä energiaa voidaan palauttaa verkkoon, yleistyvät tulevaisuudessa Suomessakin.

Rakentamisen energiamääräykset kiristyivät tämän vuoden alussa lähes kolmanneksen aikaisemmasta. Vuonna 2012 tiukennusta on luvassa edelleen viidenneksen verran nykyisestä. Vuoden 2020 jälkeen saisi uuden EU-direktiivin mukaan rakentaa vain nolla- tai plusenergiataloja. Myös vanhojen talojen korjaus haluttaisiin samantasoiseksi. Julkista rakentamista uusi direktiivi koskisi jo vuotta aikaisemmin.

Vielä ei tiedetä, mitä monet uudet rakentamisen ja energiankäytön ratkaisut tulevat olemaan vuonna 2020. Uusia tekniikoita on aikaa kehitellä vajaat kymmenen vuotta.

- Toivottavasti kehitystä tapahtuu rakentamisessa, rakennusosissa, rakennustekniikassa ja teknisissä järjestelmissä, niin että rakennukset kuluttavat tulevaisuudessa aina vähemmän ja vähemmän energiaa, sanoo yli-insinööri Maarit Haakana ympäristöministeriöstä.

Nykytasolla rakennukset vievät noin 40 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta. Euroopan unionin tasolla odotetaan, että uusi direktiivi pudottaisi energian loppukulutusta 5 - 6 prosenttia.

Lähteet: YLE Uutiset / Helena Ala-Mettälä