yle.fi-etusivu

Nettipiratismi aiheuttaa Suomessa jättitappiot

Nettipiratismi aiheuttaa Suomessa vuosittain yli 355 miljoonan euron tappiot, kertoo uusi tekijänoikeusbarometri. Tutkimuksen mukaan noin kolmasosa nettipiraateista ostettaisiin laillisista kaupoista, ellei laitonta ilmaisvaihtoehtoa olisi.

viihde
YLE

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY:n teettämästä tekijänoikeusbarometristä selviää, että 16 prosentissa kotitalouksista ladataan Internetissä luvatta levitettyjä tiedostoja.

Keskimääräinen latausmäärä kotitaloutta kohden on noin 380 kappaletta vuodessa. Eniten lataavat nuoret ja nuoret aikuiset. Yli 50-vuotiaiden kotitalouksissa laitonta lataamista ei esiinny juuri lainkaan.

Valtaosa luvattomien tiedostojen lataajista hankkii musiikkia. Elokuvia lataa noin puolet ja pelejä sekä tietokoneohjelmia vajaa viidennes vastaajista.

Vastaajien mukaan he ostaisivat noin joka kolmannen nettipiraatin laillisista kaupoista, ellei laitonta ilmaisvaihtoehtoa olisi. Luku on huomattavan iso, sanoo projektijohtaja Lauri Kaira Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien liitosta.

- Tämä osoittaa täydeksi hölynpölyksi sen väitteen, ettei yksittäisen henkilön laittomasta latailusta muka aiheutuisi kenellekään haittaa, Kaira sanoo.

Laiton lataaminen aiheuttaa tutkimuksen mukaan yhteiskunnalle vuodessa 355 miljoonan euron taloudellisen menetyksen. Kairan mukaan summa on niin suuri, että se estää luovan teollisuuden kehittymistä Suomessa.

- Yritykset tietävät joutuvansa kilpailemaan verkossa ilmaistarjonnan kanssa. Se on este kuluttajapalveluiden ja kulttuuriteollisuuden kehitykselle, Kaira toteaa.

LYHTY:n mielestä nettipiratismin torjumiseen tarvittaisiin kaksiportainen systeemi. Siinä luvattomien tiedostojen levittäjille lähetettäsiin ensin varoituskirje ja toiminnan jatkumisesta tulisi lopulta oikeudellisia seuraamuksia.

Taloustutkimus haastatteli tekijänoikeusbarometriä varten yli kolmeatuhatta 15-79 -vuotiasta suomalaista.

Lähteet: YLE Uutiset

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Sukellusveneet

Onko kadonneessa sukellusveneessä enää ketään hengissä? Argentiinalaisaluksesta uhkaa loppua happi

Syyria

Iran, Turkki ja Venäjä yhdistävät voimiaan Syyrian sodan diplomatiassa

Sijoittaminen

Makuutatko sinäkin lapsesi rahoja pankkitilillä? Ei kannata – Kysyimme asiantuntijoilta, miten lapsen varat kannattaisi sijoittaa