1. yle.fi
  2. Uutiset

Avaruussukkula Atlantis palasi viimeiseltä matkaltaan

Avaruussukkula Atlantis on palannut viimeiseksi suunnitellulta matkaltaan kansainväliseltä avarussasemalta. Yhdysvaltain avaruussukkuloiden on määrä tehdä enää kaksi matkaa ennen sukkuloiden museointia.

tiede
Avaruussukkula Atlantis laskeutuu Kennedyn avaruuskeskukseen 26. toukokuuta 2010.
Reuters-TV

Atlantis teki 32. avaruuslentonsa päätteeksi tyylikkään laskun Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan. Sukkula vei matkansa aikana 12 tonnia materiaalia avaruusasemalle.

Kaksi muuat avarussukkulaa, Endeavour ja Discovery, tekevät vielä kumpikin yhden lennon syksyllä. Atlantis on valmiina toimimaan näiden lentojen pelastusaluksena, jos lentojen aikana tapahtuu hätätilanne.

Tämän jälkeen sukkulat siirretään museoon. Viimeisen sukkulalennon tekevä Discovery on jo luvattu Smithsonian Air and Space -museoon Washingtoniin. Muiden kahden sukkulan osalta Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa harkitsee erilaisia tarjouksia.

Sukkuloiden päätettyä 25 vuotta kestäneet lentonsa Yhdysvallat tukeutuu avaruusaseman ylläpidossa venäläisiin Sojuz-raketteihin siihen saakka, että Yhdysvalloissa saadaan kehitettyä kaupallinen ratkaisu avaruuslentoihin.

Presidentti Barack Obama toivoo, että Yhdysvallat alkaisi suunnitella avaruuslentoa jo kuuta kauemmas. Ajatus ei ole saanut varauksetonta tukea.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi