Selänpään koululla mielenosoitus Kouvolassa

Kouvolan Selänpään koululaisten vanhemmat järjestävät tänään koulun pihalla mielenilmauksen ryhmäkokojen suurentamista vastaan.

Selänpää, Kouvola
Yle / Raine Martikainen

Paikalle odotetaan aamupäivällä noin 50 ihmistä, sekä lapsia että vanhempia.

Oppilaat marssivat ulos luokista kello yhdentoista jälkeen. Vanhemmat ovat huolissaan siitä, että kyläkoulun 3-6-luokkalaisten yhdysluokan koko kasvaa syksyllä 28 oppilaaseen.

Vanhempien mukaan luokassa voidaan opettaa neljää eri oppiainetta samaan aikaan ja oppilailla on vain muutamia oman ryhmän tunteja tuntiopettajan johdolla.

Vanhemmat ovat myös lähestyneet Kouvolan kaupunkia vaatimalla lisää tunteja tuntikehykseen.

Lähteet: YLE Kymenlaakso