Rosa Hautala tähdittää Ylen uutta päivittäisdraamaa

Ensi syksynä alkavan TV2:n päivittäisdraaman nimi ja ensimmäiset näyttelijävalinnat on julkistettu. Uusi päivä -nimisessä sarjassa näyttelee muiden muassa kangasalalainen Rosa Hautala ja YleX:n aamulähetysten juontaja Juuso Pekkinen.

saippuaoopperat
Rosa Hautala
Rosa Hautala Kangasalta kuuluu uuden päivittäissarjan näyttelijäkaartiin.YLE

Uusi Päivä on koko perheelle suunnattu päivittäisdraama, jota kuvataan Tampereen Santalahteen rakennetussa studiossa. Lisää näyttelijävalintoja paljastetaan tulevina viikkoina.

Hautala valittiin sarjaan Vilma Haaviston rooliin koekuvausten perusteella.

- Olen tiennyt valinnastani jo pari kuukautta.

Perjantain paljastus uuden draaman näyttelijävalinnoista on tuonut positiivista jännitettä nuoreen näyttelijälupaukseen.

- Olen kyllä ollut koko aamun ihan täpinnöissäni.

Yhtäläisyyksiä roolihenkilöönkin löytyy.

- Vilma on sellainen lukiota aloittava nuori tanssijalupaus, tuleva kuuden ällän ylioppilas, Hautala luonnehtii.

- Lukiossa ollaan molemmat, kumpikaan ei ole aiemmin tanssinut.

- Rakastan tanssia, mutta aiemmin minulla ei ole ollut aikaa sille. Ihanaa, että pääsee tunneille.

Hautalan lukiosuunnitelmat uusiksi

Rosa Hautala käy Kangasalan lukiota. Kolmasti viikossa nähtävä draama tuo opiskeluun lisähaasteita.

Hautala on käynyt jo neuvotteluita Kangasalan lukion rehtorin ja opon kanssa lukion käymisestä neljässä vuodessa.

- Tuntuu tosi hyvältä kaikki järjestelyt, olen luottavaisin mielin.

Rosa Hautala ei ole aiemmin näytellyt. Uusi aluevaltaus innostaa. Koulussakin ilmaisutaito jäi valitsematta, koska musiikki kiinnosti enemmän. Sarjaan hän päätyi koekuvausten kautta.

- Koulussa oli ilmoitus, että YLE etsii uuteen päivittäisdraamaan tekijöitä ja erityistaitoja pitäisi olla. Osaan soittaa kitaraa ja laulaa.

Pilottia varten näyttelijän taitoja sai harjoitella viikon verran. Valmennusta ja harjoituksia on tehty tiimin kanssa. Hautala odottaa tulevaa innostuneesti.

- Tosi kivaa on ollut.

Radiojuontaja näyttelee radiojuontajaa

Juuso Pekkisen roolihahmo sarjassa on radiojuontajana YleX:llä työskentelevä Aleksi Ruuskanen.

- Mulle vaan tuli yks päivä puhelu, että tarvittais kaveria, joka on uskottava radiossa ja osaa näytellä. Ilmeisesti nakki sitten naksahti mulle, Pekkinen nauraa.

Uuden Päivän eli UP:n pääohjaaja on JP Siili. Sarja tulee näkymään television lisäksi monipuolisesti myös netissä ja radiossa.

- Tää proggis on ihan järjettömän hieno monimediaisuudessaan, koska tässä on mukana nettiä, tv:tä ja bändejäkin ja musiikkia otetaan mukaan. Tässä draamassa lähdetään positiivisuuden ja yhteisöllisyyden kautta liikkeelle, Pekkinen intoilee.

Lähteet: YLE Tampere