Matti Räsäsen tavoitteena EM-kilpailujen kymmenentuhannenmetrin kilpailu

Matti Räsänen rikkoi komeasti kymmenentuhannen metrin juoksun EM-kisarajan toukokuun alussa. Tulos 28.32,84 on kova juttu valittaessa kisaedustajia Barceloonan EM-kilpailuihin. Takan on ehyt harjoituskausi Etelä-Afrikassa ja USA:ssa. Nyt Joensuun Katajan mies on valmiina kokeilemaan vauhtia ratajuoksuissa.

Matti Räsänen
Mies lähdössä juoksuun.
YLE / Anneli Lujanen

Maastossa Matti Räsänen on jo päässyt kokeilemaan juoksukuntoaan. Hopeasija 12 kilometrin maastojuoksun SM-kilpailuissa jäi hieman kaivelemaan nuorta kestävyysjuoksijaa.

- Olin vähän pettynyt toiseen sijaan. Jalat eivät oikein toimineet mutta muuten kunnon ajoituksessa ollaan aikataulussa. Tärkeimmät kilpailut ovat sitten heinäkuun lopulla. Harjoitusleirit, kuusi viikkoa Etelä-Afrikassa ja sitten jenkeissä onnistuivat hyvin. Sunnuntaina on sitten edessä ensimmäinen rutistus radalla. Tonniviisisataa sopii hyvin , siinä haetaan sitä vauhtia ja irtiottokykyä. Tosin kauden alku radalla on aina ollut vähän nihkeä, mutta eka rutistus on aina mielenkiintoinen.

Matti Räsnen kertoo juoksevansa seuraavan kerran viikon kuluttua kolmeatuhatta metriä Eläintarhan kilpailuissa ja kansainvälistä vauhtia hän pääsee kokeilemaan Britanniassa seuraavalla viikolla. Siellä matkana on 5000 metriä.

- Tällä hetkellä Euroopan taso on saavutettavissa aivan hyvin, mutta maailmantasoa en vielä tavoita. Matti Räsänen arvioi omaa kuntoaan.

Räsänen elää nyt urheilun ehdoilla. Päivässa on kahdet harjoitukset.

-Aamulla kahdeksan kilometriä kevyttä hölkkää, niin kuin tänäkin aamuna ja sitten iltapäivällä radalla kovia vetoja 400, 600 tai 1000 metriä. Miten milloinkin. Kovaa kuitenkin mennään, mutta sen kaikkein tiukimman rutistuksen säästän kilpailuihin.

Matti Räsänen kertoo lähtevänsä Juhannuksen jälkeen Sant Moritziin reilun parin viikon mittaiselle harjoitusleirille. Sitten edessä onkin kesän tärkeimmät kilpailut. Päätavoitteena tavoitella menetystä Barcelonassa Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Anneli Lujanen