Viisuhäirikkö vietti yönsä putkassa ja sai 15 000 kruunun sakot

Lauantain euroviisuissa tehtiin myös kyseenalaista historiaa, kun ensimmäistä kertaa laulukilpailujen historiassa lavalle pääsi häirikkö. Espanjan Daniel Digesin esitykseen luvatta liittynyt mies paljastui nopeasti vastaavanlaisista tempauksistaan tutuksi Jaume Marquet Cotiksi, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Jimmy Jump.

viihde
Espanjan edustaja Daniel Diges tanssijoineen lavalla. Tanssijat pukeutuneet ritariksi, narriksi ja balettitanssijaksi. Keskellä kuvassa lavalle sännännyt häirikkö punainen pipo päässään muiden esiintyjien joukossa.
Gorm Kallestad/EPA

Toisena Euroviisu-lavalla kappalettaan Algo Pequenito esittänyt Diges ei juuri Jimmy Jumpin toilailuihin kiinnittänyt huomiota. Jump ehti kuitenkin osallistua Digesin taustatanssijoiden koreografioihin ennen kuin turvamiehet saattelivat tanssahtelevan miehen pois lavalta.

Euroviisujen vastaava tuottaja Svante Stockselius teki pian välikohtauksen jälkeen päätöksen, että Diges saa esiintyä uudelleen. Espanjan kappale kuultiin viimeisenä uudelleen muiden 24:n maan jo esiinnyttyä. Espanja ylsi lopulta kilpailussa 15. sijalle 68:lla pisteellään.

15 000 kruunun sakot

Punaiseen pipoon ja taiteilijanimeään kantavaan t-paitaan pukeutunut häirikkö otettiin tapahtuman jälkeen kiinni ja hän vietti yönsä oslolaisessa putkassa.

Norjalaisen TV2.no-sivun mukaan Jimmy Jumpille napsahti tempauksestaan 15 000 Norjan kruunun eli vajaan 1 900 euron sakot.

Poliisi sanoi TV2.no-sivulle, että häirikkönä tunnettu Jimmy Jump vaikutti mukavalta mieheltä. Poliisille hän kertoi harkinneensa tekoaan jonkin aikaa, mutta vannoi ettei tarkoittanut sillä pahaa. Jimmy Jumpin motiiviksi paljastui poliisin mukaan huomionhakuisuus ja halu päästä televisioon.

Ainakin kreikkalainen internetsivu Oikotimes.com tiesi kertoa jo parisen viikkoa sitten Jimmy Jumpin ilmoittaneen pyrkivänsä Euroviisujen lavalle Oslossa.

Tunnettu häirikkö

35-vuotias katalonialainen kiinteistövälittäjä Jimmy Jump on jo aiemmin tehnyt lukuisia ei-toivottuja esiintymisiä muun muassa eri urheilukilpailuissa. Tunnetuimpia näistä lienevät vuoden 2004 jalkapallon EM-loppuottelu Portugalin ja Kreikan välillä Portugalissa ja Barcelonan F1-osakilpailu samana vuonna. Kotimaassaan Espanjassa Jump on nähty häiriköimässä myös lukuisia tv-ohjelmia.

Euroviisuissa vastaanvanlaista häiriköintiä ei kuitenkaan ole Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan koskaan nähty.

Norjan yleisradion pääjohtaja Hans Tore Bjerkaas pahoitteli tapahtunutta NRK:n internetsivuilla. Bjerkaasin mukaan yhtiössä käydään nyt läpi, miten Jimmy Jumpin onnistui Oslon Telenor-areenan lavalle kiivetä. Bjerkaas piti Jimmy Jumpin tempausta valitettavana eikä sitä hänen mukaansa olisi saanut tapahtua.

- Kun näin hänet lavalla, huolestuin. Tajusin, että hän ei kuulunut lavalle. Pahoittelen espanjalaisille, että heidän esitystään häirittiin, Bjerkaas kommentoi.

Lähteet: YLE Uutiset