1. yle.fi
  2. Uutiset

Moni näpsii juhlakuvat omalla kamerallaan

Ensi viikon lauantaina useassa kodissa vietetään lakkiaisjuhlia. Juuri nyt valokuvaamoissa eletään vuoden vilkkainta aikaa, kun ylioppilaat haluavat ikuistaa itsensä valkolakki päässä. Laadukkaiden järjestelmäkameroiden yleistyminen on kuitenkin johtanut siihen, että moni ottaa juhlakuvat itse tai valtuuttaa tehtävään perheenjäsenen tai kaverin.

Kotimaan uutiset
Ylioppilas poseeraa kuvaajalle.
YLE

Helsinkiläinen Marikki Rieppola onnistui tänä keväänä ylioppilaskirjoituksissa. Ammattikuvaajaan turvautumalla hän haluaa varmistaa, että myös ylioppilaskuvat onnistuvat.

- Nämä ovat vielä sellaisia kuvia, jotka pitää lähettää kaikille sukulaisille ja tuttaville. Olisi kiva, että kuvat olisi onnistuneita eikä jonkun kaverin hutaisemia ja kuvaamia, olisivat sellaisia siedettäviä sentään.

Studioilla onkin lähipäivinä hulinaa. Valokuvaajat tekevät suuren osan koko vuoden tilistä ylioppilaskuvista ja kesähäistä.

- Ensi viikko on täynnä kuvauksia. Samaan aikaan kun on vielä hääkuvaussesonki, niin kyllä tässä ihan saa paiskia töitä, valokuvaaja Niina Stolt Studio Onniasta kertoo.

Järjestelmäkamerat yleistyneet nopeasti

Moni ottaa juhlakuvat itse, sillä valokuvaharrastuksen suosio on kasvussa. Nykyisillä kameroilla tumpelokin saa ainakin teknisesti kelvollista jälkeä aikaan.

Kamera-lehden päätoimittajan Pekka Punkarin mukaan järjestelmäkamerasta on tullut nykyisin jopa aloittelevan harrastajan työväline.

- Järjestelmäkameroita myydään enemmän kuin koskaan. Viime vuonna Suomessa myytiin 45 000 järjestelmäkameraa, joka oli aikaisemmin puhtaasti ammattikuvaajan tai aktiiviharrastajan työkalu.

Ammattikuvaajaa suuntaus ei kuitenkaan huolestuta.

- Vaikka se kamera on hyvä, niin eihän se ammattikuvaajan näkemystä anna sille ihmiselle, joka kameran on hankkinut. Uskon, että meille ammattikuvaajille riittää töitä jatkossakin vaikka jokaikisellä olisi se järkkäri kotona.

Lähteet: YLE Uutiset / Markus Tiittula

Lue seuraavaksi