1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulevaisuus

Tappavan kaktuksen sanoma

Futurologi Elina Hiltunen avaa ajatukset tulevaisuuteen näyttämällä kaksi esimerkkiä You Tubesta. Toisessa 50-luvun nainen tanssahtelee tulevaisuuden keittiössä, jossa taikauuni valmistaa kakun sillä aikaa, kun nainen viettää laatuaikaa. Toisessa pätkässä näytetään, kuinka jo 60-luvulla visioitiin nettiostoksien tekemistä.

Kuva: YLE Marianne Mattila

Nämä kaksi esimerkkiä kuvaavat Elina Hiltusen mielestä hyvin sitä, mitkä menneiden vuosikymmenten visiot tulevaisuudesta ovat toteutuneet. Taikauunia ei vielä ole ja tuskin sitä nykyihminen edes kaipaa. Sen sijaan shoppailu netissä on ihan tavallista. 60-luvulla siis ennakoitiin tulevaisuuden sähköpostia ja nettipankkia.

Tulevaisuutta ei ennusteta vaan ennakoidaan

Futurologi Elina Hiltunen nuuskii itse pääasiassa maailman heikkoja signaaleja tulevaisuutta ennakoidessaan. Hiltunen väittelee aiheesta lähiaikoina.

Käsite heikoista signaaleista avautuu miettimällä esimerkiksi tämän hetken suuren trendin, sosiaalisen median tulevaisuutta. Tuleeko siitä megatrendi vai ei? Jo nyt on näkyvillä heikkoja signaaleja siitä, kuinka internet ei ole niin turvallinen kuin on ajateltu. Netti voi myös kaatua kokonaan. Palautuuko palvelu entiselleen? Voiko sosiaalisen median käyttäjä luottaa sivuston ylläpitäjään? Vastaukset näyttävät suuntaa sosiaalisen median tulevaisuuteen.

Heikot signaalit kertovat enemmänkin tulevaisuudesta. Varsinkin taiteen edustajat näyttävät koko ajan signaaleja, jotka kannattaa huomioida. Signaali ei ole välttämättä positiivinen asia, mutta silti se pitää havaita.

Killing plan on kaktus

Elina Hiltunen kuvaa kaiken uuden mitä näkee liikkuessaan. Näitä havaintoja hän tuo esille konsultoidessaan eri yrityksiä. Heikkoja signaaleja etsiessä kannattaa kysyä itseltään mitä näkee ja miksi. Esimerkkinä löytö lontoolaisesta kaupasta, missä oli myynnissä pieniä kasveja, jotka oli nimetty väkivaltaisesti.

Hiltunen jäi miettimään onko se ainoa tapa saada suurkaupungin nykylapset kiinnostumaan kasveista. Tappavat kasvit kertovat vahvasti jotain tulevaisuudesta, jos niitä on kohta myynnissä muissakin suurissa kaupungeissa.

Toinen mielenkiintoinen havainto on myös Lontoosta. Kaupunkiin perustettiin joku aika sitten taksifirma, jonka kaikki kuskit ovat naisia, autot pinkkejä ja asiakkaiksi kelpuutetaan vain naiset. Pink Ladies vastaa suoraan naisten turvallisuuden tarpeeseen.

Villitys, trendi ja megatrendi

Heikot signaalit kertovat mihin suuntaan kunakin aikana pinnalla olevat asiat ovat menossa. 1900-luvun alkupuolen heikko signaali oli auto. Kukaan ei aavistanut, miten pitkiä aikoja nykyihminen vielä joku päivä viettää autossa.

Signaalit kertovat myös sen, muuttuuko villitys trendiksi. Esimerkiksi tämän ehdoton villitys on haaremihousut. Megatrendiin tarvitaankin jo enemmän. Coca Cola on edelleen yksi aikakauden megatrendeistä. Se on kansainvälinen tuotemerkki, joka tunnetaan ja jota mainostetaan kaikkialla maailmassa.

Tulevaisuuden kannalta tärkeät signaalit liittyvät muun muassa liikkumiseen, ilmastonmuutokseen, energiaan ja ruuan ja veden riittävyyteen. Futurologin sanoma on, että me kaikki voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan maailma tulevaisuudessa asettuu. Pääasia on, että emme ole passiivisia vaan ajattelemme ja toimimme. Einsteinin sanoin: mielikuvitus on tulevaisuutta.