Kulttuurilehtikatsaus 31.5.

Kulttuurilehtikatsauksen aiheena on runous, ja vähän kirkkokin.

kulttuuri

Kirjallisuuslehti Nuori Voima voitti juuri Kultti ry:n laatulehtikilpailun. Palkintoperusteluissa 101-vuotiasta lehteä kiitettiin siitä, että se on uudistunut vuosien varrella hienosti, ja onnistunut samalla säilyttämään paikkansa kriittisenä yhteiskunnallisena keskustelijana. Siksi onkin paikallaan lukea, mitä vuoden ensimmäisessä Nuoressa Voimassa kerrotaan.

Lehdessä runoilija ja suomentaja Timo Hännikäinen pohtii, mitä yhteistä on runoudella ja evankelis-luterilaisella kirkolla. Vuonna 2007 Hännikäinen erosi kirkosta ja lopetti runojen kirjoittamisen ainakin toistaiseksi. Lyriikkaan hän saattaa vielä palata, kirkon helmaan ei.

Syynä on se, että runoilijan mielestä kirkosta on kadonnut pyhyys, perinne ja auktoriteetti. Hän kirjoittaa:

”Hyvä kirkko on eräänlainen uskonkysymyksiin ja sielunhoitoon keskittyvä linnake, joka kyllä voi tarkistaa ja muuttaa kantojaan erillisissä kysymyksissä, mutta joka ei yritä olla ajan hermolla, yhteiskunnallisesti kantaaottava, muodikas, eikä edes suosittu. Kun pastori Jukka Valkama vertasi saarnassaan Jone Nikulan omistautumista heavy-musiikille kristityn vaellukseen, totesin, ettei luterilainen kirkko täytä näitä kriteerejä.”

Hännikäisen mielestä on järjetöntä hälventää ja laimentaa synnin, tuomion ja pelastuksen opinkappaleita vain siksi, että armo ja rakkaus sattuvat sopimaan paremmin hedonistiselle ja lyhytjänteiselle nykysuomalaiselle.

Samankaltainen viestin vesittyminen vaivaa Hännikäisen mukaan myös nykyrunoutta. Runous pyristelee eroon vaikean ja vakavan taiteenlajin leimasta, ja runoilija on kyllästynyt lyriikan karnevalismiin runomarkkinoineen ja runoajeluineen:

”Kun runo-etuliitteen näyttää nykyisin voivan yhdistää mihin tahansa, onko seuraava aluevaltaus runo-orgiat tai runoampumahiihto? Vielä erikoisemmaksi tämän festivaali-ilmapiirin tekee se, että runous esiintyy samaan aikaan hitaana, hiljaisena ja meditatiivisena vaihtoehtona markkinahumun keskellä. Täsmälleen sama ristiriita on valtionkirkonkin imagossa.”

Näin kirjoittaa lyriikan esseistiikkaan vaihtanut Timo Hännikäinen Nuori Voima -lehden numerossa 1/2010.

Romaanikirjailija suitsuttaa nykyrunoutta

Sen sijaan romaanikirjailija Juha Itkonen on havahtunut nykyrunon mahdollisuuksiin.

Image-lehdessä (4/2010) Itkonen muistelee kolumnissaan kohtaamistaan runoilija Harry Salmenniemen kanssa eräässä radion kulttuuriohjelmassa. Ohjelma oli kaksi vuotta sitten Kirjan ja ruusun päivänä lähetetty YLE Radio 1:n Kultakuume.

Kultakuumeessa kirjailijat asetettiin vastakkain keskustelemaan siitä, kumpi on kiinnostavampaa, nykyruno vai nykyproosa. Varsinaista vastausta ei saatu, mutta keskustelun lopuksi miehet lupasivat tutustua toistensa kirjoihin.

Nyt Itkonen on innoissaan Salmenniemen tänä keväänä ilmestyneestä toisesta runokokoelmasta Texas, sakset. Se on hakukonerunoutta, johon on poimittu materiaalia ainakin elämäntaito-oppaista ja Teksasin moottorisahamurhat -elokuvasta.

Kirjailija suitsuttaa: ”On kammottava klisee ilmoittaa taideteoksensa kuvaavan sirpaleista maailmaa. Taikatemppu on tehdä teos, joka todella tekee niin.” Itkosen mukaan Salmenniemen uuden runoteoksen tunnistuspinta on niin laaja, että hänen dynaamista lyriikkaa vastaan pystyttämänsä suojamuurit murtuvat rytisten.

Itkosen onkin tunnustettava, että ”kaksi vuotta radiokeskustelumme jälkeen on aika nostaa kädet pystyyn ja tunnustaa tappionsa: tähän ei proosa pysty.”

Kirkuvankeltainen Texas, sakset muistuttaa puhelinluetteloa

Harry Salmenniemen runokirjaa ovat kiittäneet Juha Itkosen ohella muutkin. Lisäksi se on julistettu epävirallisesti vuoden kauneimmaksi runokirjaksi. Parnasso-lehdessä (2/2010) Karri Kokko kuvaa teoksen ulkoasua lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Kirja on kirkuvankeltainen ja näyttää puhelinluettelolta.”

Kokon kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, miten kaksisataasivuisen runokirjan ulkoasu laadittiin. Graafikko Markus Pyörälä selittää, miksi teoksen kannessa ei ole tietoa kirjan, tekijän tai kustantajan nimestä.

”Tarkoitus on, että kansi ja teoksen sisältö eivät ole erillisiä, vaan sekoittuvat toisiinsa, eli kyseessä on kokonaisesine.”

”Sen sijaan, että päällys käärii kirjan, kirja ikään kuin käärii itsensä”, kuvaa Pyörälä.

Kirjan ulkoasun suunnittelulta vaadittiin tavallista enemmän, koska Salmenniemen teksti on täynnä erilaisia typografisia tehokeinoja. Teosta hiottiin pitkään ja hartaasti, mutta kustannustoimittaja Antti Arnkilin mukaan satsaus pysyi kohtuuden rajoissa. ” Texas näyttää kalliilta, mutta ei se ole”, sanoo Arnkil. ” Texas ei ole ökykirja”.

Texas, sakset -kirjan tekemiseen osallistuneita haastatteli Parnassoon Karri Kokko.

Lähteet: YLE Radio 1 Kultakuume / Maria Ala-Kuha