Tam-tam-tam hermo menee

Tarja Hiltunen istuu työpisteessään Turun Kauppatorin laidalla ja saa punaisia näppylöitä, kun ulkoa alkaa kuulua tamburiinin ääni.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Tarja Hiltunen

Katusoittajan musisointia on varsin miellyttävä kuunnella. Varsinkin kun istuu ruokatunnilla jäätelötuutti kädessä kaupungin kävelykadun penkillä kasvot kohotettuna kohti aurinkoa.

Taitavan viulistin jousen leikittelyä soittimen kielillä tai persoonallisen äänen omaavaa laulajaa kuunnellessa mieli rentoutuu ja hektisen työn pariin työpaikan äänimaailmaan on kohta mukava palata.

Hyvän katusoittajan palkitsee mielellään muutamalla kolikolla. Katusoitto on hyväksytty ja tarpeellinenkin kaupunkielämän muoto.

Siis hyvä ja äänentoistoltaan sopiva katusoitto.

Kun sattuu työskentelemään kaupungin keskustassa korkeassa kerrostalossa vastapäätä toista kerrostaloa ja vieressä suosittu ihmisten kokoontumispaikka ja näin ollen suosittu katusoittajien paikka, muodostaa katuosoittajan aikaan saama ääni suoran kaikuyhteyden työpisteeseen. Kadulta kuuluva katusoitto ja tässä tapauksessa tamburiinin jatkuva hakkaus alkaa pikku hiljaa ottaa pattiin.

Tuntikausia jatkuva monotoninen helinä nostaa raivon pintaan, pullistaa otsasuonet, nostaa verenpainetta, saa naaman hehkumaan punaisen, eli lyhentää ikää!

Vaadinkin nyt, että Turun kaupungin on joko kiellettävä katusoitto kokonaan tai järjestettävä katusoittajiksi haluaville koesoitto. En vaadi kaduille Paganineja tai Brian Adamseja , mutta vaadin, että saan tehdä työni rauhassa ja kadulta kuuluva musiikki on edes vähänkin siedettävää ja hiljaista.

Intiaanirytmejäkin sietää jonkin aikaa, mutta tamburiinia ei.

Lähteet: Tarja Hiltunen / YLE Turku