Kesäsijaisia löytynyt sairaaloihin

Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirit ovat saaneet melko hyvin kesäsijaisia. Silti pätevistä sairaanhoitajista on vielä pientä pulaa.

Kesälomasijaisuus
Hoitaja tutkii vanhuksen jalkoja
YLE Etelä-Karjala

Sosterista uupuu kolme sairaanhoitajaa, Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä viisi. Suurin osa kesätyöntekijöistä on opiskelijoita tai vastavalmistuneita.

Sosterin työhönottaja Arja Laamanen kertoo, että pienempiin paikkoihin, kuten Sulkavalle ja Savonrannalle tarvittaisiin henkilöstöä kipeimmin. Yhteensä sairaanhoitopiirit palkkaavat kesäksi noin 130 henkilöä hoitotehtäviin.

Useat kesäsijaiset ovat kotoisin alueelta. Mukana on kuitenkin esimerkiksi muualta maasta muuttaneita, toteaa rekrytointipäällikkö Sirpa Kääriäinen Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä.

Lähteet: YLE Etelä-Savo