Vuokra-asunnoista luvassa kova kilpailu

Vuokra-asuntomarkkinat ovat vilkastuneet tänä keväänä normaalia aiemmin. Vuokraturvan mukaan Euroopan velkakriisin aiheuttama epävarmuus on lisännyt vuokra-asuntojen kysyntää.

talous
Asuintalon parveke ulkopuolelta.
YLE

Normaalisti vuokramarkkinoiden sesonki alkaa vasta kesällä, kun opiskelijat ryntäävät joukolla etsimään asuntoja.

Vuokramarkkinoille ovat rynnänneet keväällä Kreikan kriisin pelästyttämät asunnonostajat. Vuokraturvan mukaan maksukykyisten vuokralaisten määrän ja vuokra-asuntojen kysynnän yhtäaikainen lisääntyminen johtaa todennäköisesti vuokrien nousuun syksyä kohti.

Opiskelijoille povataan jälleen vaikeaa asuntotilannetta. Vaikeimmassa asemassa ovat ne opiskelijat, joiden opiskelupaikka varmistuu vasta heinäkuun lopulla. Opiskelupaikkojen eriaikainen varmistuminen asettaakin opiskelijat eriarvoiseen asemaan vuokramarkkinoilla. Viime tipassa asuntoja hakevia opiskelijoita joudutaan todennäköisesti majoittamaan tänäkin vuonna patjoille liikuntasaleihin, kuten aiempinakin vuosina.

Keskustelu asuntomarkkinoista jatkuu huomenna tiistaina, kun asuntoministeri Jan Vapaavuori, Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Marri Inha ja Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola ovat vieraana YLE Puheen Markkinoilla-ohjelmassa klo 15.05.

Lähteet: YLE Uutiset