1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Yhä harvempi haluaa naimisiin lainahöyhenissä

Naisten pukujen vuokraaminen on vähentynyt niin paljon, että useat yrittäjät ovat lopettaneet toiminnan kokonaan. Miehet sen sijaan vuokraavat pukuja entistä ahkerammin.

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Nykymorsian ostaa hääpuvun mieluummin omaksi kuin vuokraa sen yhtä iltaa varten. Esimerkiksi Lappeenrannassa kaksi yritystä on lopettanut naisten juhla- ja hääpukujen vuokraamisen ja keskittynyt myyntiin.

- Nykymorsiamista varmaan 85 prosenttia ostaa puvun omaksi. Esimerkiksi tänä talvena en ole vuokrannut yhtään morsiuspukua, kertoo Airi Kiiski Pukupalvelu Elegantista.

Elegantti vuokraa vielä naisten pukuja, mutta lappeenrantalaisyrityksistä Seremonia ja Satumorsian ovat lopettaneet. Satu Korhola Satumorsiamesta kertoo, että naisten pukujen vuokraaminen oli yritykselle kertakaikkiaan liian kallista ja työlästä. Arasta kankaasta tehtyjen pukujen pesettäminen ja muokkaaminen jokaiselle morsiamelle sopivaksi kuluttaa puvun nopeasti.

- Yhtä pukua pystyy vuokraamaan 2-3 kertaa ja sen jälkeen käyttö alkaa jo näkyä. Tämän jälkeen pukua on vaikea myydä edes alennushintaan, Korhola sanoo.

Puvut kiertävät internetin välityksellä

Naiset ovat perinteisesti vuokranneet hääpukuja ja vanhojenpäiväpukuja. Nykyisin pukujen vuokrahinnat ovat niin lähellä ostohintoja, että moni ostaa puvun mieluummin itselleen.

- Pukujen pesettäminen ja muokkaaminen on kallista. Vuokran hinnaksi tulee helposti 300- 500 euroa ja sillä hinnalla puvun melkein saa jo omaksi, Satu Korhola kertoo.

Nykyisin kalliista puvusta pääsee myös helpommin eroon, ellei halua säilyttää sitä tunnesyistä. Internetin erilaiset osto- ja myyntisivustot helpottavat puvun edelleen myymistä.

- Aikaisemmin oli vaikea saada myytyä pukua eteenpäin. Nykyisin se on internetin ansiosta paljon helpompaa, Airi Kiiski kertoo.

Yliopisto väki työllistää

Lappeenrannassa yksi pukuvuokraamojen suurimmista asiakaskunnista löytyy teknilliseltä yliopistolta. Karonkat, tohtoroinnit ja muut yliopistomaailmaan kuuluvat juhlat ovat edelleen etiketin mukaisia pukujuhlia.

- Pukuvuokraukseen tulee aina piikki, kun yliopistolla on tilaisuuksia, Satu Korhola kertoo.

Myös suurten yritysten merkkipäivät tuovat pukuvuokraamoille asiakkaita. Samoin erilaiset gaalatilaisuudet. Esimerkiksi tammikuussa toista kertaa järjestettyyn Suomen Urheilugaalaan vuokrattiin pukuja Lappeenrannan Elegantista.

Miehet panostavat pukuihin

Siinä missä naisten pukujen vuokraaminen on laskussa, on miesten pukujen vuokraus lisääntynyt. Lappeenrantalainen Satumorsian vuokraa miesten pukuja häihin, yliopiston tilaisuuksiin ja vanhojenpäivän tansseihin.

Satu Korholan mukaan 40 prosenttia miesten puvuista menee sulhasille, 30 prosenttia yliopiston tilaisuuksiin ja loput vanhojenpäivän tansseihin.

- Sulhasetkin haluavat pukeutua hienosti häihinsä, pelkkä tumma puku ei enää riitä. Frakki, smokki tai shaketti on miehelle suuri investointi, joten se mieluummin vuokrataan, Satu Korhola sanoo.

Koulujen päättäjäisiin pukuja eivät vuokraa tytöt eivätkä pojat. Tytöt haluavat lyhyitä kesäisiä pukuja ja pojille löytyy tummia pukuja kaupasta jo edullisesti.