Porin Teatterin evakko alkanee 2012

Porin teatterirakennuksen suurremonttihanke etenee. Alustavan aikataulun mukaan viimeiset näytökset ennen peruskorjauksen alkua pidettään teatterissa huhtikuussa 2012, jonka jälkeen alkaa teatteritoiminnan evakkotaival runsaaksi vuodeksi tai jopa kahdeksi.

teatteri
Porin Teatteri toimii vuonna 1884 valmistuneessa uusrenessanssia edustavassa teatteritalossa, jonka suunnitteli ruotsalainen arkkitehti Johan Erik Stenberg.YLE Satakunta

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Porin teatterirakennuksen peruskorjausta suunnitteleva toimikunta on ollut pitkälti yksimielinen hankkeen aikataulusta ja yksityiskohdista, sanoo toimikunnan jäsen teatterinjohtaja Patrik Drake.

Remontti on niin laaja, että koko teatteritoiminta joutuu evakkoon runsaaksi vuodeksi tai kahdeksi. Väliaikaisiksi tiloiksi on kaavailtu oluttehtaan alueen runsaan 2000 neliömetrin suuruista hallia.

Draken mukaan hankkeen seuraava vaihe on saada varmistettua yhden miljoonan euron suunnittelurahat Porin kaupungin ensi vuoden budjettiin. Jo aiemmin tehtyjen arvioiden mukaan hankkeen kokonaiskustannusarvio on 16 miljoonaa euroa.

Lähteet: YLE Satakunta