1. yle.fi
  2. Uutiset

Sikalat-näytelmä keräsi hyvin yleisöä

Wasa Teaterin Sikalat -näytelmä keräsi 23 000 katsojaa. Näytelmä toteutettiin kahden suomalaisen ja yhden ruotsalaisen teatterin yhteistyönä.

näytelmät
Sikalat eli Svinalängorna sai kantaesityksensä Wasa Teaterissa viime syyskuussa. Kuvassa on Vaasan näytelmän tekijäkaartia.Olli Koski / YLE

Sikalat-näytelmän kantaesitys oli Vaasassa syyskuussa. Tämän jälkeen näytelmä siirtyi Ruotsiin. Suomessa Sikalat-näytelmä on kiertänyt Wasa Teaterin lisäksi kahdeksassa teatterissa Espoosta Ouluun.

Susanna Alakosken romaanin pohjalta tehdyn Svinlängorna eli Sikalat näytelmän oli dramatisoinut Marina Meinander Näytelmän ohjasi Michaela Granit.

Vaasassa syntynyt, mutta Etelä-Ruotsissa kasvanut Susanna Alakoski palkittiin romaanistaan Ruotsin arvostetuimmalla August-palkinnolla.

Lähteet: Yle Pohjanmaa

Lue seuraavaksi