Kova kysyntä tuo lisäpaikkoja Heinolan kesäteatteriin

Heinolan kesäteatterin katsomo laajentuu kesän esityksiä varten. Teatteriin tehdään erillinen lisäkatsomo, jossa on viitisenkymmentä paikkaa. Kulttuurisihteeri Saija Jäppisen mukaan istumapaikkoja lisätään, koska viime vuonnakaan kaikki halukkaat eivät mahtuneet esityksiä katsomaan.

Kesäteatterin tuolit odottavat vielä yleisöä, jota riittää. Kuva: YLE Lahti

Myös tämän kesän kymmenvuotisjuhlamusikaali (siirryt toiseen palveluun)Guys and Dolls (siirryt toiseen palveluun) on myynyt hyvin. 27 000 lipusta enää 5 000 on kaupan.

Tiina Brännaren ohjaama ja muun muassa Maria Lundin ja Jussi Lammen tähdittämä kesäteatterimusikaali tulee ensi-iltaan viikon kuluttua torstaina (10.6.2010). Viimeiset näytökset ovat heinäkuun lopussa.

- Nyt ollaan kenraaliharjoitusvaiheessa. Harjoittelemme kahdesti päivässä seitsemänä päivänä viikossa eli tahti on kova. Onneksi porukka on hyvä. Lähes samalla väellä tehtiin teatteria myös viime kesänä, kertoo kulttuurisihteeri Saija Jäppinen.

Guys and Dolls -musikaalin ensi-ilta on loppuunmyyty.