Ylimääräisten ratarahojen käyttö vielä auki

VR-konsernin hallituksen myöntämä ylimääräinen 40 miljoonan euron summa Pohjanmaan radan korjaamiseen aiheuttaa työn suunnitteluun päänvaivaa. Rahoitus on toki tervetullut, mutta se tuli yllätyksenä ja aikataulu on tiukka.

Kotimaa
YLE / Kalle Niskala

Rahoituksen käytöstä ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta osa rahasta käytetään Seinäjoki-Oulu -rataosuudelle ja osa muihin hankkeisin. Nyt ratatöiden kiireellisyyttä arvioidaan ja suunnittelu pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti.

- Erityisen kova yhteensovittaminen on liikenteen ja ratatöiden järjestämisen välillä, kertoo liikenneviraston projektipäällikkö Tommi Rosenvall.

Tänä vuonna jatkuvat Seinäjoki-Ruha -kaksoisraiteen maanrakennusurakka, Lapuan ja Pännäisten välisen osuuden korjaaminen sekä Pännäisten ja Kokkolan välisen rataosuuden tasoristeysten poisto.

Rataosuuden erikoisjärjestelyt bussikuljetuksineen ja hidastuksineen kestänee vielä vuosia. - Koska urakka on kokonaan valmis, se riippuu täysin rahoituksesta. Teknisesti se mahdollista noin viidessä vuodessa, sanoo liikenneviraston projektipäällikkö Tommi Rosenvall.

Lähteet: YLE Pohjanmaa