1. yle.fi
  2. Uutiset

Pörröiset perheenjäsenet potreteissa

Lemmikkieläinten kuvauttaminen valokuvaamoissa on yleistynyt. Nelijalkaiset perheenjäsenet pääsevät paitsi henkilökohtaisiin muotokuviin, myös mukaan elämän juhlatilanteisiin. Monissa ylioppilas- tai hääkuvissa poseeraa myös kodin lemmikki.

lemmikkieläimet
Kissa poseeraa matkalaukun päällä.
Eetu on löytänyt poseerausilmeen!Villen Kuva/Harri Jussila

Jyväskyläläisessä Villen kuvassa lemmikkejä on kuvattu jo useamman vuosikymmenten ajan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana eläinten kuvaaminen on lisääntynyt

- Lemmikkien kuvaaminen on lisääntynyt samaa tahtia kuin koirien ja kissojen määrä on kasvanut. Lemmikeistä on tullut perheenjäseniä, jotka halutaan mukaan kuviin, kertoo valokuvaaja Harri Jussila.

Lemmikit ja lapset ovat samanlaisia kuvattavia

Lemmikin kuvaaminen on haasteellista, sillä päätähti suostuu harvoin poseeraamaan kuvaajan ohjeiden mukaisesti. Jussila kuitenkin vakuuttaa, että kaikista lemmikeistä saadaan edustava potretti aikaiseksi - ennen pitkää.

- Eläimet ovat samanlaisia kuvattavia kuin lapset, kyllä nekin väsyvät ja kyllästyvät temppuiluun. Omistajien rooli on kuitenkin kuvauksissa suuri, sillä he tuntevat lemmikkinsä tavat, Jussila muistuttaa.

Radio Keski-Suomen tuottaja Minna Matintupa vei oman kissansa, Eetun, muotokuvattavaksi. Karvat pöllysivät, hiki valui ja salamavalot välkkyivät kuvauspuuhissa, mutta lopulta kissa rauhoittui matkalaukun päälle poseeraamaan. Kuvaustilanteen hulinaa ja lopputuloksia voit ihailla alla olevasta kuvagalleriasta.

Harri odottaa sormi liipasimella, että kissa malttaisi pysähtyä edes hetkeksi.YLE Keski-Suomi/Niina Ryyppö
Näitä otoksia olisi ollut tarjolla paljon!YLE Keski-Suomi/Niina Ryyppö
Juoksujalkaa Eetun perään. Mihin se nyt meni?YLE Keski-Suomi/Niina Ryyppö
Uusi yritys. Vapputorvella saa kiinnitettyä kissan huomion.YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö
Ota sellainen haikaileva katse olan yli. Just noin!YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö
Kissa poseeraa matkalaukun päällä.
Eetu on löytänyt poseerausilmeen!Villen Kuva/Harri Jussila
Pienellä eläimellä on orpo olo lavasteissa ja valojen loisteessaYLE Keski-Suomi/Niina Ryyppö
Lopuksi ei jaksa enää skarpata ja homma menee löhöilyn puolelle.YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö
Onko kuvattavalla kommentteja?YLE Keski-Suomi/Niina Ryyppö
Lue seuraavaksi