1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Strutsien etsintä Pälkäneellä jatkuu

Lauma strutseja karkasi aitauksestaan ulos Pälkäneellä valtatie 12:n varrella keskiviikkoiltana. Syrjysen strutsitilalta pääsi karkuun yhteensä vähän toistakymmentä lintua. Suurin osa karkulaisista saatiin kiinni illalla ja puuttuvien etsintää jatketaan aamulla.

Kotimaan uutiset
Syrjysen tilalla on vuodenajasta riippuen parhaimmillaan yli sata strutsia. Tämä kaveri oli aitauksessa ainakin vielä viime syksyllä.YLE / Pasi Koivuniemi

Strutsiyrittäjä Ari Syrjysen mukaan strutsit ryhtäsivät aitauksen läpi ilmeisesti säikähdettyään jotain. Strutsi voi pitkillä koivillaan pötkiä hyvinkin kauas. Karanneet eläimet ovat 11 kuukautta vanhoja, täysikasvuisen kokoisia lintuja.

Etsintäpartio löysi yhteensä kymmenen lintua. Kaksi strutseista oli katkaissut niskansa ja yksi jouduttiin lopettamaan. Etsintöjen aikaan myös poliisi ohjasi liikennettä paikan päällä. Aamun mittaan jatketaan puuttuvien 2-3 strutsin etsintää.

- Strutsi asettuu hämärän tullen nukkumaan niille sijoilleen, missä se sattuu silloin olemaan. Aamun valjettua se herää ja hakeutuu yleensä avoimelle alueelle nähdääkseen mahdollisimman kauas. Tämä tietenkin helpottaa etsintää, Ari Syrjynen kertoi YLE Tampereen haastattelussa torstaiaamuna.

Jos strutsin kohtaa luonnossa, kannattaa lähelle menemistä harkita tarkkaan. Strutsin potku suuntautuu eteenpäin, joten eläimen eteen ei kannata mennä.

Syrjysen tilalta toivotaan, että havainnoista ilmoitetaan suoraan heille.

Lähteet: YLE Uutiset