Suomen ensimmäinen 4G-verkko aukesi

Suomen ensimmäinen 4G-verkko on avattu tänään Turussa. Neljännen sukupolven matkapuhelintekniikkaa käyttävä verkko on moninkertaisesti nopeampi, kuin nykyiset 3G-verkot.

Kotimaa
YLE Turku

Tavallinen turkulainen ei nykyistä nopeampaa langatonta nettiyhteyttä tosin pääse vielä hyödyntämään.

Verkon rakentaneen Soneran matkaviestintäpalveluiden kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen toteaa, että he eivät tule vielä yleisölle myymään 4G-verkon käyttöön tarvittavia nettitikkuja.

Sen sijaan nyt avattua verkkoa varten Sonera jakaa muutamia kymmeniä nettitikkuja Turun kaupungille. Kaupunki voi niitä käyttää haluammallaan tavalla.

- Odotamme mielenkiinnolla Turun kaupungin käyttäjien kokemuksia 4G-palvelusta, Mehtonen toteaa.

Verkon julkistamisen yhteydessä pohdittiin muun muassa kulttuuripääkaupunkivuoden konserttien tai avajaisten lähettämistä langattomasti eri puolille Turkua pystytettyihin näyttötauluihin. Ilman kaapelinvetoa, näytön pystyttäminen ja siirto olisi helppoa.

- Meille tulee kauppatorille yksi iso näyttölaite. Se jää nähtäväksi onko tämä tekniikka siinä käytössä, kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen kertoi.

Tiedotustilaisuudessa nähtiinkin suora lauluesitys teräväpiirtona Turun konserttitalolta 4G-verkkoa pitkin. Todennäköisesti ensimmäinen tällainen, historiallinen lähetys.

Vuoden sisällä käyttöön

Suomessa 4G-verkko on vielä alkuvaiheessa. Asetelma on tuttu muna-kana -ongelma. Kun verkkoa ei ole, ei ole myöskään sitä hyödyntäviä laitteita ja kun laitteita ei ole, ei ole verkkoakaan.

Sen sijaan Ruotsissa ja Norjassa verkko on arkipäivää Tukholmassa ja Oslossa. Lisäksi naapurimaissa on edessä verkon laajentaminen yhteensä yli pariinkymmeneen kaupunkiin. Suomessa ennen Turkua Helsingin Valillassa on ollut testikäytössä 4G tukiasema. Turun verkko on ensimmäinen askel kohti Suomen 4G:n laajempaa käyttöä.

Pasi Mehtonen arvelee, että vuoden sisällä myyntiin tulee houkuttelevia ja helppokäyttöisiä laitteita, jonka jälkeen 4G tulisi yleisön saataville.

- Hinta on nyt Ruotsissa noin 500 kruunua, eli 50 euroa. Käytön lisääntyessä hinnat laskevat, Mehtonen toteaa.

Hänen mukaansa 4G tulee aluksi kaupunkeihin. Maaseudulla jatketaan 3G:n rakentamista.

Maksimi siirtonopeus 4G-verkossa on teoriassa noin 100 megabittiä sekunnissa. Esimerkiksi teräväpiirtokuvan siirtäminen vieisi tilaa 10 megabittiä sekunnissa. Todellisuudessa maksiminopeuksiin päästään vain täydellisissä olosuhteissa.

Lähteet: YLE Turku