Avioliitot etnisten ryhmien välillä yhä yleisempiä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa jo joka seitsemäs avioliitto solmitaan eri etnistä alkuperää olevan pariskunnan kesken, kertoo tuore tutkimus. Etnisten ryhmien välisten avioliittojen määrä kasvoi 2000-luvulla runsaammin kuin aiemmin.

Ulkomaat

Kahta erilaista etnistä taustaa edustavien avioparien määrä on noussut tasaisesti 1960-luvulta lähtien. Viisikymmentävuotta sitten vain 2 prosenttia Yhdysvaltojen avioliitoista solmittiin eri etnisyyksien kesken. Tuolloin seka-avioliitot olivat laittomia osassa Yhdysvaltoja.

Vuonna 1980 uusista aviopareista 6,7 prosenttia edustivat eri etnistä alkuperää. Vuoteen 2008 mennessä määrä on yli kaksinkertaistunut 14,6 prosenttiin. Washingtonilainen Pew-tutkimuskeskus julkaisi uudet luvut perjantaina.

Tutkimuksessa selvitettiin myös eroja etnisten ryhmien välillä. Eniten toista etnisyyttä edustavan henkilön kanssa menevät naimisiin aasialaista syntymäperää olevat amerikkalaiset. Heistä 31 prosenttia nai ei-aasialaistaustaisen ihmisen.

Aasialaisten ja latinotaustaisten halukkuudessa solmia avioliittoja toisen etnisyyden edustajan kanssa ei ole edellisten 20 vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia. Sen sijaan valkoihoisten kesken vastaava luku on kaksinkertaistunut ja tummaihoisten kesken jopa kolminkertaistunut 20 vuodessa.

Lähteet: YLE Uutiset