Israelin arvostelu kiihtyy

Israelia arvostellaan yhä voimakkaammin Gazan saarrosta. YK:n ihmisoikeuskomissaarin Navi Pillayn mukaan saarto on laiton ja pitäisi kumota. Kansainväliset ihmisoikeuslainsäädäntö kieltää siviilien näännyttämisen sodankäyntitapana, Pillay sanoo. Hänen mukaansa kiellettyä on myös siviileihin kohdustuvat kollektiiviset rangaistukset.

Ulkomaat

YK:n ihmisoikeuskomissaari sanoo toistuvasti raportoineensa jäsenmaille, että Gazan saarto on laiton ja että se pitäisi purkaa.

Navi Pillay korostaa, että vaikka saarto ei rikkoisikaan kansainvälistä oikeutta, Israelin maanantaisen avustussaattueen vastaisen laivasto-operaation yhteydessä pitäisi tutkia myös Israelin velvollisuutta sallia humanitaariset avustuskuljetukset Gazaan.

- Seuraan tarkoin saamiani pyyntöjä, joiden mukaan avustussaattueeseen kohdistunut isku pitäisi viedä Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n tutkittavaksi, Navi Pillay toteaa. Hän on aikaisemmin toiminut ICC:ssä tuomarina neljän vuoden ajan.

Israel ei ole ICC:n jäsen, mutta tuomioistuin voisi tutkia Israelin toimia YK:n turvallisuusneuvoston kehotuksesta, YK:n ihmisoikeuskomissaari uskoo. Hänen mukaansa näin on menetelty aiemmin Sudanin osalta Darfurin alueen ihmisoikeusloukkauksissa.

Lähteet: Reuters, AFP